Kymppitonni jaossa ruokakulttuurin edistäjälle

Suomen Messusäätiö ja Elintarviketeollisuusliitto myöntävät 10 000 euron palkinnon henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle, joka on merkittävästi vaikuttanut Suomen ruoka- ja juomakulttuuriin. Palkinnon saajan päättää alan asiantuntijoista koottu raati ja se annetaan suurkeittiö-, hotelli- ja ravintola-alan Gastro-ammattitapahtumassa maaliskuussa Helsingin Messukeskuksessa.

Valintakriteerinä on muun muassa se, että palkittava taho on vahvistanut suomalaisen ruuan ja juoman arvostusta, tuonut esille ateriointitilanteeseen pysähtymisen ja nauttimisen tärkeyttä tai edistänyt kuluttajien, ammattilaisten tai opiskelijoiden ruoka- ja juomaosaamista.

Myöntämisperusteissa mainitaan myös, että palkinnon saaja on toiminut ruoka- ja juomakulttuurin hyväksi tieteen, taiteen tai liiketoiminnan alueella, tehnyt Suomen ruoka- ja juomakulttuuria tunnetuksi kotimaassa tai kansainvälisesti, tai vahvistanut kotimaisen elintarvikeketjun arvostusta.

Kyseessä ei ole varsinainen kilpailu, johon voi ilmoittautua. Raadin tietoon voi kuitenkin saattaa sopivia ehdokkaita tammikuun loppuun mennessä. (Finfood)

Palkintoraadin kokoonpano vuonna 2008

– toimitusjohtaja Heikki Juutinen, Elintarviketeollisuusliitto ry
– Elintarviketeollisuusliiton viestintätoimikunnan puheenjohtaja, viestintäjohtaja Pia Kontunen, Valio Oy
– toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi, Finfood – Suomen Ruokatieto ry
– Ruokatoimittajien puheenjohtaja, toimittaja Christina Aaltio, Kodin Kuvalehti
– puheenjohtaja Kai Järnström, Suomen Keittiömestarit ry
– toimitusjohtaja Timo Lappi, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry
– tutkimuspäällikkö Johanna Mäkelä, Kuluttajatutkimuskeskus