Harri Kaitala:Kilpailen perunan tuoreudella

Torikaupassa ja parhaissa ravintoloissa ymmärretään, että hyvä peruna on hintansa väärti. Harri Kaitala on saanut markkinaraon perunoille panostamalla perunoiden tuoreuteen, ulkonäköön ja makuun. Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 6/2024, katso video jutun lopusta.

Harri Kaitala toteaa, että Annabellen mukulaluku on heinäkuun puolivälissä selvästi parempi kuin huhtikuussa istutetuissa lohkoissa.

PUUTARHA-SANOMAT / KEMIÖNSAARI

Harri Kaitala starttaa kuorma-autonsa arkiaamuisin 00.30 Kemiönsaaren Kiilasta ja suuntaa Helsingin Tukkutorille, jonne hän saapuu 02.30.

– On kiirehdittävä viemään perunat välittäjälle, joka vie ne aamuksi Kesälahdelle. Myös torikauppiaat tulevat hakemaan perunaa varhain, kertoo Harri.

Perunoita toimitetaan myös ravintoloille ja paluumatkalla on pudotuspaikkoja Lohjalla ja Nummelassa.

– Yritän ehtiä kello 7.15 lähtevälle lossille, jolloin ehdin kotiin kello 7.40 ja pääsen työntekijöiden kanssa pellolle kahdeksalta.

Harri toteaa, että ennen Ukrainan sotaa hänellä oli helpompaa, kun työntekijöinä oli kaksi miestä, jotka osasivat ajaa traktoria ja tehdä remonttihommia. Nyt työvoimana on viisi naista Ukrainasta. Harrin isä hoitaa perunamaiden kastelut ja multaukset.

Perunan pesu ja pakkaaminen laatikoihin vie iltapäivän ja usein illankin.

– Nukkumaan menen puoli yhdeksältä, että saisin kolmen tunnin unet. Alkuviikosta, kun menekkiä on vähemmän, saatan ottaa päiväunet.

Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 6/2024. Lehden hinta on 5 €, tilaajille lähes 200 lehden arkisto on ilmainen!