Makoisaa porkkanaa lähituottajalta

Yli-Karkelan tilalla karjatalous vaihtui vihanneksiin kymmenen vuotta sitten. Porkkanan makuun panostaminen avasi markkinat kauppoihin. Tuotantoketju siemenestä kaupan hyllyyn on yrittäjien omassa hanskassa. Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 9/2023. Katso video tämän jutun lopusta.

Anne ja Eero Seppälä viljelevät porkkanaa, joka on julistettu Vuoden 2023 Vihannekseksi.

PUUTARHA-SANOMAT / KÄRKÖLÄ

Syyskuun lopulla sää oli poikkeuksellisen lämmin ja Yli-Karkelan tilalla nostettiin porkkanaa vain päivittäistä jakelua varten. Varastoon nosto käynnistyi vasta lokakuussa, kun ilmat jäähtyivät.

– Tänä vuonna kevät ja alkukesä olivat kuivia ja porkkana kituutti. Vielä heinäkuun alussa näytti, ettei sadosta tule mitään, mutta kun porkkana sai kosteutta, se lähti kasvattamaan massaa, kertoo Anne Seppälä. 

Sadettamista tilalla on kokeiltu, mutta siitä ei ole saatu mainittavasti hyötyä. Sadetuksen järjestäminen on myös hankalaa, kun viljely hajaantuu monille vuokramaille.

Eero Seppälä toteaa, että porkkanan nostot ovat sujuneet hyvin, kun Kärkölässä ei ole syyskuussa satanut liikaa. Hän kertoo lannoittavansa porkkanaa maltillisesti, sillä tavoitteena on maukkaat porkkanat.

– Kokenut porkkanan viljelijä antoikin ohjeeksi, että typpi luo satoa, mutta syö makua. Hyvästä sadosta emme tiedä mitään, vaan tyydymme siihen, mitä vähäisemmällä lannoituksella saadaan. Tärkeintä on, että porkkanaa voi myydä omalla naamalla.

Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 9/2023. Lehden hinta on 5 €, tilaajille lähes 200 lehden arkisto on ilmainen!