Nord Lommerse on kukkasipulien globaali markkinajohtaja, ja se toimittaa valtaosan myös Suomeen tulevista tulppaanisipuleista. Jatkuvat sateet pilasivat tämän vuoden sipulisadosta 40 %. Suomalaiset viljelmät aikovat kuitenkin hyötää tulppaaneja lähes edellisvuotiset määrät, vaikka sipulien hinnat ovat merkittävästi kallistuneet. Lue koko artikkeli numerosta 9/2024. Katso videot jutun lopusta.

PUUTARHA-SANOMAT / HOLLANTI
Suomessa hyödettiin viime vuonna 60 miljoonaa tulppaania, joista 45 miljoonaa kasvatettiin hollantilaisen perheyhtiö Nord Lommerse Flower Bulb Groupin toimittamista kukkasipuleista. Johtaja Nico Lommerse kertoo, että tämän vuoden sipulien viljelyä kohtasi ennenkokemattomat vaikeudet.
– Hollannissa alkoi sataa viime vuonna syyskuussa. Yleensä sateet tasoittuvat, mutta tänä vuonna satoi sadonkorjuuseen asti ja vesimäärä oli paikoin nelinkertainen normaaliin verrattuna.
Lommerse sanoo, että jo keväällä oli tiedossa sadon heikkous ja siitä tiedotettiin myös suomalaisille puutarhoille, jotka varoittivat tilanteesta omia tukkuasiakkaitaan. – Emme ottaneet uusia asiakkaita emmekä vastanneet lisääntyneisiin tarjouspyyntöihin. Sipulisadon noston yhteydessä kesä-heinäkuussa paljastui, että sato oli vielä ennakoituakin heikompi, vain 60 prosenttia normaalista.
Suomi on tulevanakin talvena tulppaanimaa
Nico Lommerse on suomalaisille viljelijöille tuttu, sillä hän on käynyt puutarhoilla vuosikymmenten ajan ja osaa täydellisesti suomen kieltä.
– Aikoinaan meillä oli Suomessa 85 asiakasta, mutta nyt viljely on keskittynyt kolmelle puutarhalle ja lisäksi paikallismarkkinoilla on muutama tekijä. Kun keskusliikkeet siirtyivät myymään kotimaisen ruusun sijaan Reilun kaupan ruusua, siirtyivät suuret puutarhat viljelemään tulppaania. Käytiin pudotuspeli siitä, kuka jää tulppaanin tekijäksi.
Suomessa tulppaanit hyödetään hyvin kustannustehokkaasti vesiviljelynä ja kotimaisuusaste on liki 100 prosenttia, eikä valmista sipulikukkaa kannata Suomeen tuoda.
Hanna Suhonen Partaharjun Puutarhalta kertoo joulutulppaanien istutusten alkaneen syys-lokakuun vaihteessa ja samaan aikaan on istutettu pääsisäiskukkia ja jouluamaryllistä.
– Tulppaanisipuleita olisi haluttu enemmän, mutta hinnat nousivat liian korkeiksi. Jouduttiin ottamaan myös pienempikokoista sipulia.
Hannan mukaan Partaharjun tuotanto tulee olemaan noin 90 prosenttia tavoitellusta, mikä riittää sopimusten täyttämiseen, ellei hävikistä tule ongelmaa.
– Sipulien hinnan nousu oli iso, ja pakko kustannusnousua on siirtää asiakkaille.
Tulppaanien istutus Partaharjun puutarhassa jatkuu helmi-maaliskuun taitteeseen saakka, jolloin istutetaan pääsiäismarkkinoille tulevat tulppaanit.
– Pääsiäinen on ensi keväänä myöhäisenä ajankohtana, vasta huhtikuun puolenvälin jälkeen. Tulppaanien kysyntä loppuu siihen, kun kesäkukat jo alkavat painaa päälle, toteaa Hanna Suhonen.
Tomi Suominen Lepolan Puutarhasta sanoo, että he olivat hyvissä ajoissa varmistaneet sipulien saannin ja puutarha saa tavoitellut tulppaanimäärät tuotettua.
Jali Murto Huiskulan Puutarhalta toteaa, että sipulien määrät jäävät pienemmiksi kuin oli suunniteltu.
– Olemme kuitenkin saamassa sipuleita niin paljon, että voimme sopeuttaa tilaukset tuotantoon. Sipulien hinta oli jo ennakkotilauksia tehdessä helmikuussa kallistunut ja heinäkuussa se oli kallistunut huomattavasti lisää.
Jali Murto luottaa siihen, että tulppaanin menekki säilyy, vaikka hinnat nousevat.
Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 9/2024. Lehden hinta on 5€, tilaajille yli 200 lehden arkisto on ilmainen!