Maamme perunavaltikka on vahvasti Pohjanmaalla, mutta Etelä-Suomessakin on vahvoja perunatiloja, jotka ovat kauppojen suoratoimittajia. Lopen Pilpalan kylällä oleva Pekka Männistön tila varmistaa kymmenien K-kauppojen perunahuollon ympäri vuoden. Lue artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 8/2024. Katso video tämän jutun lopusta.
PUUTARHA-SANOMAT / LOPPI
Elokuun lopulla aamu alkoi hyvin sumuisena, mutta kello kymmeneen mennessä auringon lämpö oli jo kirkastanut ilman. Grimme 75-30 -nostokone vyöryy tasaisesti rivi riviltä traktorin vetämänä. Vannas nostaa penkin seuloille, jotka karistavat hellävaroin mullat. Ohjaimissa on Pekka Männistö ja seuloilla kolme työntekijää poistavat vähänkin epäkurantit perunat.
– Nyt nostamme kauppatoimituksiin ja varastoon nosto alkaa syyskuun toisella viikolla. Silloin nostokoneena käytämme tehokkaampaa Grimme 75–55 -mallia, kertoo Pekka.
Pekka otti tilan isännyyden vuonna 2009 ja perunaa on vuosittain viljelyksessä 65–70 hehtaaria, tuplamäärä hänen isänsä viljelyyn verrattuna.
– Nykyisin on saatavissa vaihtomaita. Viljelykierrossa perunan välillä on 2–4 kesänä muita kasveja kuten naapuritilojen porkkanaa ja viljaa, joka tulee olla kierrossa ennen perunaa kestorikkakasvien hävittämiseksi.
Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 8/2024. Lehden hinta on 5€, tilaajille lähes 200 lehden arkisto on ilmainen!