Perunasato pieneni ennakoidusta

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Perunasato on Luke tilaston mukaan 590 milj.kg eli sama kuin viime vuonna. Lopullinen satoarvio pieneni reippaasti siitä, mitä syyskuun 18. päivän tilanteen mukaan ennakoitiin, jolloin satoarvio oli 638 miljoonaa kiloa eli nousua olisi ollut 9 % vuodesta 2016. Luomuperunasta nostettiin vuosikymmenen suurin sato, 10 miljoonaa kiloa (+32 %), on noin 1,6 % koko perunantuotannosta.

Perunasato 2017 on sama kuin vuonna 2016.

Tämän vuoden viljasato, 3,4 miljardia kiloa, jäi 2000-luvun toiseksi pienimmäksi. Viljasatoa vähensivät sekä poikkeuksellisen suuret katoalat että pienentyneet viljelyalat. Vain rukiin ala ja sato olivat tänä syksynä tavallista suurempia.

Poikkeuksellista olivat tänä vuonna myös suuret satovaihtelut eri puolilla Suomea ja aivan paikallisestikin. Satotappioita tuli eniten syyssateiden piiskaamilla alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa. Muualla maassa satomäärät korjattua alaa kohti, kiloa/hehtaari, olivat monin paikon suurimpia tällä vuosituhannella.

– Vain viljasadon määriä tarkastelemalla viljasato kattaa kotimaisen kulutuksen, kertoo yliaktuaari Anneli Partala Luonnonvarakeskuksesta (Luke). Viljan laatuominaisuudet määrittelevät kuitenkin sadon lopullisen käyttökohteen. Viljasadon laadusta on tulossa lisätietoa 27.11.2017.

Ruissato, 112 miljoonaa kiloa, on suurin sitten vuoden 1990. Se riittää kattamaan noin sadan miljoonan kilon kulutuksen kotimaassa vuodeksi eteenpäin. 2000-luvulla ruissato on riittänyt kattamaan kotimaan vuosikulutuksen vain kolme kertaa.

Härkäpavun viljelyala oli tänä vuonna yhtä suuri kuin perunan. Kurja korjuusää pienensi korjuualan viime vuoden tasolle, vaikka kylvöala oli kolmanneksen suurempi kuin viime vuonna. Korjattu satomäärä jäi hehtaaria kohti laskettuna pieneksi, 2 100 kiloon hehtaarilta. Korjattu kokonaissato jäi siten 18 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuonna.

Luomukauraa lisää

Kaura on ylivoimaisesti eniten viljelty luomuvilja Suomessa. Noin 54 miljoonan kilon luomukaurasato on yli kymmenen prosenttia suurempi kuin viime vuonna. Myös ohran ja vehnän luomutuotanto lisääntyi. Sen sijaan luomurukiin sato pieneni reilun viidenneksen. Tänä vuonna luomurukiin osuus jäi viiteen prosenttiin, kun viime vuonna rukiista luomuna tuotettua oli yhdeksän prosenttia.

Vuoden 2017 luomuviljasato – 90 miljoonaa kiloa on 12 % suurempi kuin vuonna 2016. Määrä on 2,6 % Suomen koko viljantuotannosta. Luomurukiin ja -kauran osuus koko maan tuotannosta on 5 %. Viidennes luomuvilja-alasta korjattiin tuoreviljana, joka vähensi kuivaviljana korjattua määrää.

Yli puolet luomuviljasadosta oli kauraa, 54 miljoonaa kiloa eli kasvua 13 % vuodesta 2016. Vehnää ja ohraa korjattiin lähes yhtä paljon eli yli 10 miljoonaa kiloa molempia. Luomuvehnän sato kasvoi lähes puolella ja ohrasato neljänneksen.

Luomuperunasta nostettiin vuosikymmenen suurin sato, 10 miljoonaa kiloa (+32 %), on noin 1,6 % koko perunantuotannosta. Luomuherneen ja -härkäpavun sadot lähes puolittuivat viime vuodesta. Tiedot tarkentuvat maaliskuussa 2018, kun  tilasto valmistuu lopullisena.

Viljasadon laadusta on tulossa lisätietoa 27.11.2017, jolloin on saatavilla Luken keräämät satotiedot yhdistettynä Eviran keräämiin viljasadon laatuseurantatietoihin.

 

Tilaston taustaa

 

Satotiedot on kerätty verkkopalvelun ja puhelinhaastattelujen avulla noin 6 200 maatilalta, joista 600 oli luomutiloja. Ennakkotiedot kattavat noin 5 000 tilan tiedot. Tiedot tarkentuvat lopullisiksi maaliskuussa 2018, jolloin satomäärien laskemisessa on käytettävissä kaikilta otokseen kuuluvilta maatiloilta saadut satotiedot tarkistettuna.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!