Mansikkakausi jatkuu elokuussa

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Maatalouden tutkimuskeskuksen Suomen oloihin kehittämä viljelytekniikka alkaa tuottaa käytännön tuloksia. Kaakkois-Suomessa satotaimia käytään jo parilla kymmenellä tilalla. Kotimaista mansikkaa riittää siten toripöydille elokuussa.

Holopaisen marjatilalla on viljelyt vadelmaa jo vuosikymmenen ajan. Nyt uutena kasvina on mansikka, jonka viljelyyn on lähdetty tosissaan.

– Istutimme satotaimia puolen hehtaarin alalle. Penkeissä on tihkuputket ja sitä kautta myös lannoitusmahdollisuus, kertoo Seppo Holopainen.- Homma näyttää hyvälle. Satoa tulee ja kysyntää on. Tulemme laajentamaan viljelyä ensi vuonnakin.

Holopaisella viljellään Polkaa, ja istutetut taimet ovat olleet kooltaan A+. Tilalla on myös MTT:n koetaimet, jotka ovat Kent-lajiketta.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!