S-ryhmä uudisti asiakassivustonsa

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

S-ryhmän asiakassivuston päätoimittaja Satu Tuominen kuvaa sivuston uudistusta sanoilla: Jäykästä tietoportaalista kohti kiinnostavien sisältöjen ekosysteemiä.

S-ryhmän sivustoilla käy viikoittain yli miljoona eri kävijää. Yhteensä sivustot saavuttavat 8–10 miljoonaa käyntiä kuukaudessa. – Uusi S-kanava elää arkea asiakkaidensa kanssa nostamalla esiin uutisia ja aiheita, jotka puhuttavat ja pohdituttavat, toteaa Tuominen.

– Uutisissa tuodaan esille päivittäin vaihtuvia ajankohtaisia aiheita ja näkökulmia. Uutissisältö koostuu monipuolisista aiheista S-ryhmän sisältä, ja mukana on paljon paikallisuutta.

Kanavan kautta S-ryhmän väki kannustaa asiakkaita ottamaan reippaastikin kantaa, vaikuttamaan asioihin ja keskustelemaan kanssaan aiheesta kuin aiheesta.

Satu Tuomisen mukaan kanavan blogosfäärissä kuuluu nyt ja jatkossa eri asiantuntijoiden ja tavallisten asiakasomistajien ääniä.

– Itse bloggaan osoitteessa Pönötystäjapöhinää.fi. Ruoka- ja viiniblogia voi seurata osoitteesta Makutarinoita.fi, matkailublogi löytyy osoitteesta Pienimaailma.fi ja lifestyleblogi osoitteesta Kotihiirensaarella.fi.

S-kanavan Mistä Bonusta? -osiosta asiakas löytää yhdellä vilkaisulla oman alueen toimipaikat, edut ja tapahtumat. Sisältöä voi suodattaa helposti myös aihepiireittäin.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!