Lämmin kevätsää houkuttelee asiakkaita kesäkukkaostoksille. Eteläisessä Suomessa kesäkukkapuutarhat pääsivät aloittamaan jo huhtikuun puolivälissä orvokkien myynnin. Lue koko artikkeli Puutarha Bergströmistä Puutarha-Sanomien numerosta 4/2025.
PUUTARHA-SANOMAT / SIPOO
Puutarha Bergström avasi kesäkukkamyynnin pääsiäisviikon maanantaina 14. huhtikuuta.
– Täällä maallakin on jo asiakkaita, tukuissa on kauppa käynyt jo pari viikkoa. Orvokeilla on aloitettu, mutta muiden kesäkukkien kauppaa jarruttaa takatalven pelko – ihme onkin, jos ei tule hallaöitä, sanoo Mårten Bergström.
Mårten kiinnostui puutarhaviljelystä, kun hän oli poikasena kesätöissä läheisellä tomaattiviljelmällä. Hän rakensi ensimmäisen kasvihuoneensa kolme vuosikymmentä sitten. Nyt perheviljelmällä on kasvihuonealaa 1150 neliötä.
– Pinta-alaa pitäisi olla enemmän, kun on ahdasta ja kukkia pitää siirrellä toisiin paikkoihin. Toisaalta isompi puutarha vaatisi työntekijöitä eikä kannattavuus paranisi, toteaa Mårten tyytyväisenä puutarhan nykyiseen kokoon.
Mårtenin apuna on hänen tyttärensä, teolliseksi muotoilijaksi opiskellut Susanna, ja yksi kausityöntekijä. Puutarha sijaitsee Sipoon Paippisissa, Järvenpää-Pornainen -tien varrella, joten asiakaspotentiaalia on riittävästi. – Asiakkaat viihtyvät meillä, kun he saavat kierrellä vapaasti. Kukko ja kanat kiinnostavat sekä lapsia että aikuisia.
Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 4/2025. Lehden hinta on 5 €, tilaajille yli 200 lehden arkisto on ilmainen!