Elokuun on parsakaalin aikaa

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Elokuu on parsakaalin parasta satokautta. Tämän maukkaan ja kevyen kasviksen avulla voit pudottaa kesän aikana kertyneitä kiloja ja ravita itseäsi parsakaalin lukuisilla suojaravintoaineilla. Parsakaali on useiden tutkimusten mukaan erittäin hyvä vitamiinien, flavonoidien, kivennäisaineiden ja kuidun lähde.

Parsakaali maistuu mainiolta keitoissa, kastikkeissa, piirakoissa sekä wokki- ja uuniruoissa. Parsakaalista on helppo valmistaa myös nopea kastike pastalle, riisille tai perunoille. Halutessasi kastikkeeseen voidaan lisätä esimerkiksi palvikinkkua, joka sopii maultaan hyvin yhteen parsakaalin kanssa.

Keitettynä lisäkkeenä parsakaali maistuu hyvältä niin lihan kuin kalankin kanssa. Kun parsakaali tarjotaan keitettynä, onnistuu se parhaiten seuraavasti. Kaalinnuput huuhdellaan raikkaassa vedessä. Kookas kantaosa leikataan erikseen ja se siivutetaan puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Siivut laitetaan kypsymään veteen ensimmäiseksi. Näitä siivuja voi myös pakastaa erikseen esimerkiksi talvella keittoihin lisättäviksi.

Tämän jälkeen parsakaali ”halotaan” neljään lohkoon. Parsakaali keitetään vedessä niin, että kantaosat ovat täysin upoksissa ja nuppuosat juuri ja juuri veden pinnan yläpuolella. Kattilan päälle laitetaan kansi, jolloin nuppuosat kypsyvät höyryssä. Parsakaali on valmista tarjoiltavaksi, kun kantaosat ovat pehmeitä, mutta nuput eivät vielä ole liian pehmeitä. Normaali keittoaika on 6 – 8 minuuttia.

Juustoinen parsakaalikeitto

1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
4 perunaa
1 sipuli
3-4 parsakaalia
1 pieni punainen paprika
1 pieni keltainen paprika
1-2 valkosipulin kynttä
100 g viherpippurisulatejuustoa
(1 dl kuivattuja suppilovahveroita)
lehtipersiljaa

1. Kuori ja kuutio perunat ja sipuli.
2. Leikkaa parsakaali sopiviksi nupuiksi ja paprikat suikaleiksi.
3. Lisää perunat ja sipulikuutiot ja kasvisliemikuutio kiehuvaan veteen. Jos haluat lisätä keittoon suppilovahveroita lisää liotetut suppilovahverot tässä vaiheessa.
Anna kiehua noin 12 minuuttia.
4. Lisää joukkoon hienonnettu valkosipuli, viherpippurisulatejuusto, parsakaalin nuput ja paprikasuikaleet. Anna kiehua vielä 5 minuuttia.
5. Tarkasta maku, lisää tarvittaessa suolaa ja koristele lehtipersiljalla.

Parsakaalikastike pastalle

500-600 g parsakaalia
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
½ dl kylmäpuristettua öljyä
2 rosmariinin oksaa tai 1 dl hienonnettua basilikaa
1 mieto tai keskivahva chili
suolaa, pippuria
parmesaania
400g pastaa

1. Paloittele parsakaali pienemmiksi nupuiksi.
2. Keitä parsakaali suolalla maustetussa vähässä vedessä kypsäksi.
3. Ota keitinvesi talteen ja soseuta parsakaali sauvasekoittimella.
4. Poista chilistä siemenet ja valkoiset osat ja hienonna.
5. Kuumenna öljy kattilassa, lisää valkosipuli, chili ja rosmariininoksat.
6. Lisää parsakaalisose öljyn joukkoon ja sen verran keitinvettä, että soseesta tulee juoksevaa. Hauduta hetken aikaa.
(Lisää basilika kastikkeeseen)
7. Poista rosmariinioksat ja sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon.
8. Ripottele parmesaanijuustoa annoksen päälle.

Marinoidut parsakaalit

200 g parsakaalia
Marinadi:
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 valkosipulinkynttä
½ tl suolaa
1 rkl sokeria
1 tl timjamia
1 dl öljyä

1. Paloittele parsakaali ja kypsennä puolikypsäksi höyrykattilassa. Huuhdo kylmällä vedellä.
2. Sekoita marinadi, kaada parsakaalinpalojen päälle ja anna maustua muutama tunti.

Kukkakaali-parsakaalitimbaalit

500 g kukkakaalia
500 g parsakaalia
2 porkkanaa
2 dl kermaa
1,5 dl maitoa
3 munaa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
0,5 tl mustapippuria
1 tl meiramia (3 tl tuoretta meiramia)
hiukan muskottipähkinää

– Keitä kukkakaali ja parsakaali kypsäksi miedosti suolatussa vedessä.
– Valuta kasvikset ja soseuta tai hienonna ne.
– Suikaloi porkkanat ja keitä ne rapean pehmeiksi.
– Lisää kermaan maito, munat, vehnäjauhot ja korppujauhot. Mausta.
– Yhdistä kaali- ja kermaseos keskenään.
– Aseta porkkanasuikaleet annosvuokien pohjalle tai sivuille.
– Täytä annosvuoat varovasti seoksella
.- Nosta vuoat uunipannuun vesihauteeseen.
– Peitä alumiinifoliolla.
– Kypsennä 225 asteessa noin 30 minuuttia.
– Voit valmistaa ruoan myös isossa suorakaiteen muotoisessa kakkuvuoassa
– Tarjoa lämpimänä lisäkkeenä liha- ja kalaruokien kera

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!