Uuteen PINS-etuohjelmaan liittynyt jo yli 500 000 suomalaista

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Suomen ensimmäinen avoin etuohjelma PINS on käynnistynyt vauhdikkaasti. Toukokuun 7. päivänä lanseerattu etuohjelma on houkutellut jo reilut 500 000 suomalaisjäsentä. Aiempaa laajempi etuohjelma on otettu mielenkiinnolla vastaan niin kuluttajien kuin yritysten keskuudessa.

Yli 30 000 ostospaikan, 300 kumppaniyrityksen ja 400 verkkokaupan laajuudella nykyisiä päivittäistavarakaupan kanta-asiakasohjelmia haastava PINS on saanut vauhdikkaan alun. Suomeen 7. toukokuuta lanseerattu ohjelma rikkoi tänään 500 000 jäsenen rajan ja jatkaa kasvuaan.

PINS-etuohjelma korvaa vaiheittain myös Suomen kolmanneksi suurimman YkkösBonus-kanta-asiakasohjelman, jonka jäsenet saavat uuteen ohjelmaan siirryttyään etua Siwojen ja Valintatalojen lisäksi esimerkiksi sadoista suomalaisista ja kansainvälisistä verkkokaupoista. Lisäksi kertyneitä pinssejä voi hyödyntää aiempaa monipuolisemmin PINS-palkintokaupan vaihtoehtoihin tai maksamalla ostoksia lähikaupassa. YkkösBonus-asiakkaista neljäsosa siirtyi PINS-ohjelman jäseneksi heti ensimmäisellä viikolla.

– Asiakkaiden palautteen ja vastaanoton perusteella laajempaa etuohjelmaa, joka ei ole sidoksissa vain yhteen ketjuun, on kaivattu, kommentoi Suomen Lähikaupan kaupallinen johtaja Anu Ora.

Pienyrityksiltä innostunut vastaanotto PINS-etuohjelmalle

PINSin myötä suomalaisilla pienyrityksillä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus päästä mukaan laajaan kansainväliseen etuohjelmaan. Pienyritysten mukaantulon mahdollistaa Fonecta. Ohjelma on saanut yrittäjiltä innostuneen vastaanoton, ja Fonecta on saanut ensimmäisten PINS-viikkojen aikana satoja yhteydenottoja kiinnostuneilta yrityksiltä.

Nyt käynnissä on pääkaupunkiseudulle keskittyvä parinkymmenen yrityksen vahvuinen pilotti, jolla varmistetaan ohjelman palvelevan parhaalla mahdollisella tavalla erityyppisten pienyritysten tarpeita ennen syksyllä tapahtuvaa laajentumista. Fonectan tavoite on, että lähivuosien aikana PINS-etuohjelman piirissä on 3000 pienyritystä.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!