Sadonkorjuu voidaan ulkoistaa

Teollisuusvihannesten viljelyn tehokkuusvaatimukset ovat kasvaneet ja tilakohtaiset viljelyalat ovat suurentuneet. Samalla tarvittavat koneet ovat tulleet järeämmiksi ja kalliimmiksi. Sadonkorjuun ulkoistaminen urakoitsijalle on yksi keino pärjätä kilpailussa, kun työvoimasta tai investointirahasta on niukkuutta.

Uudessa Puutarha-Sanomat -lehdessä (9/2010) on Matti Laurilan haastattelu. Hän on urakoinut itsekulkevalla ja kaksi riviä kerralla nostavalla Asa-Lift -korjuukoneella jo kahdeksan korjuukautta. Vuosittaiset korjuualat ovat sadan hehtaarin molemmin puolin ja koneeseen kertyy kaudessa 600 tuntia ajoa.

Itsekulkevan korjuukoneen hinta tänä päivänä on 250 000 – 300 000 euroa. Matti Laurila velottaa korjattavalta hehtaarilta 650–700 euroa lisättynä arvonlisäverolla. Hintaan vaikuttaa rivimetrien määrä.

– Tiloilla ei useinkaan ole laskettu sadonkorjuun hintaa. Nyt on hinta, mihin verrata omaa kustannusta. Kun jotkut ovat tässä yhteydessä laskeneet, eivät he välttämättä ole päässeet omalla korjuulla halvempaan tulokseen, kun lähtökohdat ovat samat. Toki aina voidaan laskelmissa jostain oikaista, naurahtaa Matti.

Matti Laurilan mukaan sadonkorjuun ulkoistaminen ei saa olla itsetarkoitus. – Toisten pitää ostaa palveluita, mutta toisille paras ratkaisu on ostaa koneita ja korjata sato itse. Mikä on paras ratkaisu, on jokaisen oma harkinta.

Voit tilata Puutarha-Sanomat –lehden oikean palkin linkistä tai puhelimitse 010 387 0880 (ark. 9–15) tai lukea tämän lehden digitaalisena näköispainoksena 5 euron verkkomaksulla alla olevasta linkistä.

Lue Puutarha-Sanomat nro 9/2010 tästä

Katso video tästä