Suljettu huone nostaa kurkkusatoa

Niin viljelijöillä kuin tutkijoilla on kauan ollut tiedossa, mitkä ovat kasvihuoneessa kasvua rajoittavat tekijät. Kesäaikaan lämpötila nousee liikaa, ja tuuletuksen vuoksi hiilidioksidilisäyksen antaminen ei ole ollut kannattavaa. Ongelman ratkaisijat ovat tulleet alan ulkopuolelta, kerrotaan PUUTARHA-Sanomat -lehden numerossa 7.

Hannu Varpio kertoo, että valotuksen käyttöönotto ympärivuotisessa viljelyssä avasi silmät, kun marraskuussa päästiin kurkulla parempiin satoihin kuin heinäkuussa.

– Kasvua rajoittavat tekijät tulivat näkyviin. Minimitekijänä ei olekaan valo, vaan kasvi ei saa ilmarakojensa kautta hiilidioksidia eivätkä nestevirtaukset kulje, kun ilmankosteus ei ole hallinnassa. Aiemmin vain ajateltiin, että kasvit hiipuvat loppukesästä.

Varpio kertoo kirurgi Ilkka Toivion ottaneen häneen yhteyttä jo puolenkymmentä vuotta sitten ja esittäneen kasvihuoneilman jäähdytykseen ratkaisua.

– Ratkaisu tuntui liian massiiviselta ja riskialttiilta, enkä uskaltanut lähteä siihen. Kun MTT:llä Piikkiössä ryhdyttiin tutkimaan asiaa eikä sieltä oikein tihkunut tietoa, ajattelin, että Toivion idea on siellä kokeilussa.

– Viime keväänä Toivio tuli uuden ratkaisuesityksen kanssa, ja se tuntui paremmalta. Nyt ratkaisu on ollut 500 neliön osastossa koekäytössä neljä viikkoa, kertoo Hannu Varpio.

Ilkka Toivio myöntää, että oli hyvä, kun Hannu ei kelpuuttanut ensimmäistä ehdotusta, sillä se oli liian raskas.

– Minulla ei ole ollut mitään tietoa MTT:n kokeista. Innostuin asiasta uudelleen, kun minua pyydettiin Kurikassa ratkaisemaan kanalan ilmasto-ongelmat. Siellä ongelmana oli ilman liian suuri ammoniakkipitoisuus. Kasvihuoneessa ongelmana on CO2:n karkaaminen.

Esikuva tulee maapallon ilmaston säätelystä

Ilkka Toivio sanoo lääkärin perusopintoihin kuuluvan fysiikkaa ja termodynamiikkaa ja hänellä on aina ollut kiinnostus luonnonilmiöihin.

– Termodynamiikka oli jo 1800-luvulla kehittynyt pitkälle. Insinöörit kuitenkin rakastuivat kompressoreihin ja hyppäsivät luonnonilmiöiden hyödyntämisen yli.

– Pitää katsoa luontoa ja kuinka se toimii. Maapallolla on keinonsa viilentää ällistyttävän tasapainoisesti. Jos jossain on kuuma ja haihtuminen runsasta, niin se siirtää kosteuden syntypaikasta viileämpään tilaan, jollei luonto pysty paikallisesti hoitamaan kosteuden poistoa.

– Valitettavasti ihminen tuhoaa tämän hienon systeemin, ja maapallolla mennään lämpimän kautta jääkauteen muutamassa sadassa vuodessa, kun aiemmin kierto oli satatuhatta vuotta.

Toivio toteaa, että hänen kehittämässään kasvihuoneen ilmastoijassa on kysymys samasta ilmiöstä.

– Kuljetamme kuuman ja kostean ilman paikkaan, joka on sopivan viileä, jotta ilman lämpötila laskee ja kosteutta lauhtuu ilmasta pois sopivasti. Laite on osa kasvihuoneen ilmatilaa.

Laitteisto maksaa noin 30 euroa neliöltä

Power-Trio Oy:n laitteisto on kooltaan 3,5 metriä korkea ja pari metriä leveä sylinteri ja siinä on vesivarastotilaa 1,5 kuutiometriä ja se sopii sekä uuteen että vanhaan kasvihuoneeseen.

– Olemme pitäneet helppoa kuljetettavuutta laitteiston koon ylärajana. Laitteisto tulee maksamaan noin 30 euroa neliömetriä kohden eli 500 – 1000 neliön tilaan tarvitaan 20 000 – 25 000 euroa maksava ilmastoija.

– Ilmastoija on rankasti linnoitettu patenteilla. Sen sisällä on myllyjä, jotka sotkevat vettä ja ilmaa keskenään erittäin tehokkaasti, paljastaa Toivio.

Toivio pitää suuraltailta jäähdytyssysteeminä käytännössä mahdottomana. – Systeemissämme vesi on tasapainossa: se mikä tulee, se menee ja taivas haukkaa vähäsen. Veden lämpötila on noin 19 astetta ja ilman paluulämpötila on noin kolme astetta korkeampi kuin veden. Systeemi noudattaa höyrytaulukkoa.

Toivio sanoo laitteiston olevan valmis. – Lasikuituaihio tulee Suomesta, muut osat Italiasta ja Saksasta.

Sydänkirurgi Ilkka Toivio pitää 76 ikävuodestaan huolimatta kotivastaanottoa ja pieniä leikkauksia. – Pahin tylsistymisen aiheuttaja on eläkkeelle jäänti. Ihmisellä täytyy olla harrastuksia, olkoon se vaikka postimerkkien keräily. Kun on aktiivinen, se tekee hyvää sydämelle.

Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomat -lehdestä. Voit tilata lehden oikeassa palkissa olevasta linkistä tai asiakaspalvelustamme 09-2396168