Ruukku 03 –kilpailun voitto ”Nurmipenkille”

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Kekkilä Oyj:n järjestämä ruukkupuutarhan suunnittelukilpailu on ratkennut. Voiton vei Petra Ahteen kilpailutoteutus ”Nurmipenkki”. Betonista ja puusta rakentuva ”Nurmipenkki” sopii sekä yksityisiin että julkisiin tiloihin. Puusta tehdyn penkin päissä oleva jalat ovat betonisia ruukkuja, joissa nurmi kasvaa täyttäen penkin päät.
– Halusin tuoda kolkkoihin betoni- ja asfalttipihoihin inhimillisyyttä ja pehmeyttä nostamalla nurmikon ihmisen lähelle ja kosketeltavaksi. Ihminen voi laskea penkillä levätessään joko päänsä tai väsyneet jalkansa nurmelle, kertoo Taideteollisessa korkeakoulussa opiskeleva Petra Ahde.

Ruukku 03 –kilpailuun tuli 70 ehdotusta. Tuomaristo valitsi niistä 20 jatkoon. Tänään torstaina julkistettiin kilpailun tulokset. Voittaja Petra Ahde sai 3000 euron palkinnon. Toiseksi arvostettiin Niina Alapeterin ja Riikka Nousiaisen ehdotus ”Rotundus compactus”. Se on kerrostaloparvekkeelle toteutettu urbaani ja skandinaavinen versio japanilaisesta puutarhasta.

Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Otto Karvosen parvekekäyttöön suunnittelema nerokas viljelyteline, joka mahdollistaa parvekkeen käytön hyötyviljelyyn parvekkeen oleskelutilan juurikaan vähenemättä. Kolmen ensimmäisen sijan lisäksi kilpailussa annettiin kolme kunniamainintaa.

Kekkilän markkinointijohtaja Mikael Johansson iloitsee kilpailun korkeasta tasosta. – Aidosti uutta luovat kilpailuehdotukset osoittavat hyvin sen, että ruukkuratkaisut ovat oivallinen tapa harrastaa puutarhanhoitoa myös ilman ikiomaa pihaa.

Johanssonin mukaan monia ehdotuksia voi jalostaa kohti teollista valmistusta. – Näin puutarhaharrastus saadaan levitettyä myös urbaaniin ympäristöön.

– Kilpailussa oli runsaasti taideteollisen puolen ehdotuksia, ja viisi kuudesta palkinnosta meni sinne. Puutarhapuolen ehdotuksia oli vähän, vaikka kilpailujulisteet olivat jaettu jokaiseen puutarha-alan oppilaitokseen. Poikkitieteellinen taideteollisen ja puutarhaviljelyn yhdistäminen luo tulevaisuudessa parhaat ratkaisut, uskoo Johansson.

Ruukku 03 –kilpailu jatkaa Kekkilän tapahtumien sarjaa. – Olemme jo monena vuonna kesätempauksia. Meillä on ollut nurmipatsaita eri puolilla kaupunkia, kerran veteraaniauto jakoi sattumanvaraisesti ihmisille ruukkukukkia ja viime vuonna Havis Amandan luona ratikkapysäkki koristeltiin kukin, kertoo Johansson.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!