Kaupunginjohtajasta Suonenjoen Mansikkaisäntä 2010

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Suonenjoen Mansikkakarnevaalit ja Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys ovat valinneet vuoden 2010 mansikkaisännäksi Suonenjoen kaupunginjohtajan Olavi Ruotsalaisen. Arvonimi on tunnustus Olavin Ruotsalaisen Suonenjoella elinkeinona tärkeän mansikanviljelyn hyväksi tekemästä työstä. Hän on ylläpitänyt omalla persoonallisella tavallaan mansikanviljelyn mainetta kotimaassa ja ulkomailla.

Olavi Ruotsalainen on syntyisin Juankoskelta. Suonenjoen kaupunginkamreeriksi hän tuli vuonna 1978. Kaupunginsihteeriksi hän nimitettiin vuonna 1982. Kaupunginsihteerinä ollessaan Ruotsalainen hoiti kaupunginjohtajan tehtäviä useita kertoja. Kaupunginjohtajaksi nimitys tapahtui vuonna 2003.

Olavi Ruotsalainen on kantanut huolta työvoimavaltaisen, paljon kausityövoimaa vaativan elinkeinon työvoiman riittävyydestä. Kotimaisen työvoiman osalta on ollut tiivistä yhteistyötä Työvoimahallinnon suuntaan. Ulkomaisen kausityövoiman käytön alkaessa 1980-luvun lopulla hän oli luomassa yhteyksiä mm. Viron kanssa. Karjalan suuntaan on Olavi ollut luomassa yhteyksiä työvoiman saatavuuden varmistamiseksi. Suonenjoen on pysyttävänä myös tulevaisuudessa vetovoimaisena, että työvoiman saatavuus on taattua. Tästä osoituksena on lauantaina 10.7. klo 14-17 Lintharjun koululla järjestettävät Työ-ja tulevaisuusmessut.

Ruotsalainen on ollut myös tukemassa ja avaamassa yhteyksiä eri tahoille marjanviljelyyn liittyvien epäkohtien poistamiseksi.Suonenjoen Mansikkakarnevaalien arvon paikkakunnan vuoden kohokohtana ja imagontekijänä hän on arvostanut huippuluokkaan. Vuosien mittaan hän on osallistunut Mansikkakarnevaaleille kaikenlaisissa yleistehtävissä.

Mansikanviljelytilojen kannattavuuden parantamiseksi ja viljelyteknisen kehityksen sekä ammattitaidon pysymiseksi kilpailukyisenä hän on ollut vahvasti tukemassa Marjaosaamiskeskuksen toimintaa. Ruotsalainen näkee myös erittäin tärkeänä Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksen toiminnan.

Tänä vuonna jo 16. kerran järjestettävän junamansikkakampanjan ideoinnissa ja kehittämisessä on Olavi Ruotsalainen ollut vahvasti mukana. Viime kesän junamansikkahan sijoittui Kuntamarkkinoin SM-kisassa kilpailukykysarjassa pronssille.

Olavi Ruotsalainen toivoo hyvää tulevaisuutta mansikanviljelylle ja nuoria yrittäjiä tuottamaan mansikkaa ja että vaikutukseltaan terveellisten kotimaisten marjojen käyttöä voitaisiin lisätä.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!