Muutoksia SPK:n organisaatiossa

Suomen siemenperunakeskus Oy:n toimitusjohtaja Reijo Moilanen kertoo, että SPK on laajentamassa liiketoimintaansa kuluvan syksynaikana.

– Ensimmäisessä vaiheessa vahvistamme organisaatiota tulevia kehittämistoimiavarten. Yhtiön tavoitteena on kasvattaa sopimusviljelytoimintaa High Grade -alueen lisäksi myös muualla Suomessa sekä lisätä sopimusasiakastuotantoa.

Moilasen mukaan siemenperunalajikkeina ovat perinteiset Suomessa viljeltävät vapaat lajikkeet, Maatalouskeskon edustamat Agrico-lajikkeet sekä uutena tulevat Meijer-lajikkeet.

– Suomen siemenperunakeskus Oy:n on ulkoistanut sopimusviljelynsä jasopimustuotantonsa agrologi Paula Ilolalle. Hänen tehtävänä on hoitaa ja kehittää SPK:n sopimusviljelyä. Hänen vastuualueena on yhtiön sopimusviljely sekä HG-alueella ettämuualla Suomessa, HG-alueen ulkopuoliset varastot sekä sopimusasiakastuotanto, kertoo Moilanen.

– Merkonomi Tarja Nissi on nimetty Suomen siemenperunakeskus Oy:n logistiikka- javarastokoordinaattoriksi 17.9.2007 alkaen. Hänen vastuualueena on varastointi,kauppakunnostus ja asiakastoimitukset yhdessä yhtiön myyntihenkilöstön kanssa.

Yhtiön palveluksessa 10 v. ajan ollutHeikki Markus on siirtynyt sopimusviljelijäksiomalle maatilalleen ja hän on lopettanut työnsä yhtiön palveluksessa syyskuussa.

SPK:n nykyinen tuotantopäällikkö JP Palohuhta siirtyy vuorotteluvapaalle vuodenajaksi 22.10.2007 alkaen.