Lehto valittiin Vuoden 2007 hortonomiksi

Hortonomien Yhdistys ry on nimennyt ammatissaan ja alalla ansioituneita hortonomeja vuodesta 1987 lähtien. Tänä vuonna Yhdistys on valinnut Vuoden Hortonomiksi Helsingin seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikön, hortonomi Risto Lehdon.

Risto Lehto on toiminut ansiokkaasti hortonomien monipuolisessa työympäristössä. Hän on puutarha-alalla aktiivinen vaikuttaja ja määrätietoinen tiennäyttäjä. Hän on osallistunut erityisesti seurakuntien viheralueiden kehittämiseen ja toiminut myös erilaisissa puutarha-alan järjestö- ja luottamustehtävis-sä. Hän on saanut paljon kiitosta ihmiset huomioivasta toiminnastaan.

Risto Lehto valmistui hortonomiksi Lepaan puutarhaopistosta vuonna 1979. Hän on työskennellyt Helsingin seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkönä vuodesta 2001.

Hautaustoimen päällikkön toimi on palvelutehtävä, johon kuuluu niin surevien omaisten kohtaaminen kuin henkilöstö- ja talousjohtaminen ja yhteistyö tiedotusvälineiden kanssa. Risto Lehto on vaativan työnsä ohella osallistunut myös kirkon ympäristödiplomi-järjestelmän kehittämiseen ja vaikuttanut sen käyttöönottoon Helsingissä. Helsingin seurakuntayhtymälle diplomi myönnettiin vuonna 2005

Risto Lehdolle on myönnetty Rikalan puutarhasäätiön tunnustusstipendi hautausmaakulttuurin eteen tehdystä työstä ja Puutarhaliitto ry:n kultainen ansiomerkki puutarha-alan ja puutarhakulttuurin hyväk-si tehdystä työstä.

Risto Lehto kertoo puutarha-alan antaneen hänelle paljon tietoa, taitoja ja ystäviä. Hän vietti lap-suutensa Hangossa, mutta asuu nykyään perheensä kanssa Helsingissä. Vapaa-aika kuluu Sys-mässä mökkeillen, ruoanlaittoa harrastaen ja erilaisia elämän ilmiöitä pohdiskellen.

Hortonomien Yhdistys ry on puutarhaopistoista ja alan ammattikorkeakouluista valmistuneiden hortonomien aatteellinen yhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jäseniensä ammatillisia tietoja ja taitoja. Yhdistys valvoo kannanotoin myös alan koulutuksen, työolojen ja palkkauksen kehittymistä.

Hortonomi on puutarha-alan ammattilainen, joka toimii laajalti puutarha-alan eri ammateissa. Hortonomeja on mm. kaupunginpuutarhureina, vihersuunnittelijoina, viherrakentajina, ylipuutarhureina, myyntiedustajina, puu-tarhamyymälöiden vastaavina, floristeina, opettajina, konsulentteina ja toimittajina.