Keskon markkinaosuuden lasku taittumassa?

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Tutkimusyritys A.C. Nielsen julkisti tänään tiedot Suomen päivittäistavarakaupan markkinaosuuksista. Tiedot perustuvat vuoden 2014 lukuihin. Loppuvuoden 2014 ja alkuvuoden 2015 perusteella näyttää, että K-ruokakauppojen markkinaosuuden lasku on taittumassa.

Nielsenin raportin mukaan K-ruokakauppojen markkinaosuus laski vuonna 2014 0,9 prosenttiyksikköä ja oli 33,1 %. Nielsenin tiedot perustuvat koko vuotta 2014 koskeviin lukuihin. Viime vuoden lopussa K-ruokakaupoissa laskettiin satojen tuotteiden hintoja ja hintojen alennuksia jatkettiin vuoden 2015 alussa.

Ari Akseli näkee positiivisena K-kauppojen myynnin kehityksen viime vuoden lopulla

Ari Akseli näkee positiivisena K-kauppojen myynnin kehityksen viime vuoden lopulla

– Viimeisimpien lukujen valossa viime vuoden lopulta ja tämän vuoden alkupuolelta näyttää siltä, että K-ruokakauppojen markkinaosuuden lasku on taittumassa ja muutos parempaan nähtävissä, toteaa Ruokakeskon tavarakaupan johtaja Ari Akseli.

Uusimmat ruoan hintavertailut todistavat myös, että K-ruokakauppojen hintataso on kilpailukykyinen, kun verrataan keskenään vertailukelpoisia tuotteita ja ostopaikkoja sekä sitä, millaisista tuotteista asiakkaiden ostoskori todellisuudessa muodostuu.

– Markkinaosuuden 0,9 prosenttiyksikön menetys koko viime vuoden osalta on tosiasia. Tyytyväisenä on kuitenkin todettava, että asiakkaamme näyttävät arvostavan K-ruokakauppojen sekä hintaan että toisaalta laatuun, valikoimaan ja palveluun perustuvaa toimintamallia, Akseli jatkaa.

Sekä hinnan että laadun tärkeyden puolesta puhuvat myös kuluttajatutkimukset. Tuoreessa Suomalaisen Työn Liiton toteuttamassa tutkimuksessa todetaan, että hinta on vain joka neljännelle suomalaiselle tärkein kriteeri elintarvikeostoksilla. Yhtä lailla tärkeitä ovat esimerkiksi ruuan alkuperä, maukkaus ja terveellisyys.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!