Tutkimus: Lidl lisäsi kilpailua

Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ulkomainen kilpailija saksalainen Lidl aloitti Suomen päivittäistavarakaupan markkinoilla vuonna 2002. Suurin vaikutus uudella kilpailijalla on ollut hintakilpailuun. Lidlin myymälöiden ympärillä toimivien kilpailijoiden hintataso on laskenut näillä alueilla kyseisten ryhmittymien muita myymälöitä alemmalle tasolle.

Kansainvälisten kilpailijoiden vaikutusta Suomen vähittäiskauppaan on selvitetty Vähittäiskaupan kansainvälistyminen ja tehokkuus – case päivittäistavarakauppa -tutkimuksessa. Se on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön toimeksiannosta LTT-Tutkimus Oy:ssä ja sitä rahoitti myös Päivittäistavarakauppa ry.

Lidlin vaikutus on näkynyt pääasiassa sen myymälöiden ympäristössä. Lähialueella kilpailevat muut ryhmittymät ovat myös kasvattaneet myymälöidensä lukumäärää ja myynnin volyymia. Lidlin tulo markkinoille on siis näkynyt selvästi päivittäistavarakaupan kehittymisenä ja kasvuna alueellisesti.

Kilpailun lisääntyminen näyttäisi laskeneen päivittäistavarakaupan kannattavuutta. Tutkijat tosin huomauttavat, ettei yhden vuoden perusteella ei kuitenkaan voida vetää lopullisia johtopäätöksiä.

Sääntelyn lieventäminen parantaisi kilpailua

Kansainvälistymisen vaikutusten lisäksi tutkimuksessa selvitettiin päivittäistavarakauppaan vaikuttavia sääntelykeinoja meillä ja muualla. Taloudellisesti merkityksellisin keino on kaupan rakentamista koskeva sääntely. Mitä hankalammaksi päivittäistavarakauppaan liittyvä rakentaminen tehdään, sitä hankalampi toimialalle on tulla. Sääntely heikentää myös vanhojen kotimaisten toimijoiden kykyä kilpailla. Lopputulos on kilpailun heikentyminen koko toimialalla, mikä ei ole hyödyllistä sen enempää kuluttajille kuin kansantaloudellekaan, tutkimuksessa todetaan.

Tutkimuksen mukaan alkoholin ja itsehoitolääkkeiden myyntiä rajoittavan sääntelyn lieventäminen olisi tarpeen. Se parantaisi päivittäistavarakaupan asiakaspalvelua ja nostaisi toiminnan volyymia. Sääntelyn lieventäminen vähentäisi myös nykyjärjestelmään liittyviä kilpailuongelmia, sillä Alkon myymälöiden ja apteekkien sijainnilla on vaikutusta kuluttajien päivittäistavarakauppojen valintaan.

Lidlin myyntilukuja julki

Saksalaisen Lidl-kauppaketjun vuoden 2004 myynti on 36 miljardia euroa. Ketjun vuosittainen myynti on noussut kolmen viime vuoden aikana 44 prosenttia.

Lidlillä on yhteensä noin 2 500 kauppaa 19 eri maassa. Ketju on viime vuosien aikana laajentanut voimakkaasti toimintaansa Euroopassa, etenkin Pohjois- ja Itä-Euroopan alueilla.

Suomessa Lidlin toiminta on ollut kannattamatonta, mutta tarkkoja lukuja yritys ei anna. Nyt Lidl-myymälöitä on 84 kappaletta. Markkinatutkimuslaitos AC Nielsenin mukaan Lidl on ottanut kolme prosenttia vähittäiskaupan kokonaismarkkinoista, joiden kooksi on tänä syksynä arvioitu 15,5 miljardia euroa.