Pelargonit parvekkeille
Tukkutori-lehden (nro 3/2010) kansikuva-jutussa puutarhuri Markku Nieminen Mäntsälästä kertoo kesäkukkakaupan käyneen tänä vuonna hyvin. Kevään puutarhanäyttelyissä on 24 … Lue lisää >
Tukkutori-lehden (nro 3/2010) kansikuva-jutussa puutarhuri Markku Nieminen Mäntsälästä kertoo kesäkukkakaupan käyneen tänä vuonna hyvin. Kevään puutarhanäyttelyissä on 24 … Lue lisää >
Itäsuomalaiset työnantajat kokevat ulkomaisten työntekijöiden rekrytointiprosessin haasteellisena. Työnantajat toivoisivat helpotusta mm. käytännön luvanhankintaprosesseihin sekä työntekijöiden harjoittelujärjestelmän kehittämistä. Ulkomaisen … Lue lisää >
Elintarvikkeiden hiilijalanjälkiä lasketaan ja merkitään eri maissa lukuisin eri tavoin. Tietojen vertaileminen on tutkijalle vaikeaa, kuluttajalle mahdotonta. Ei … Lue lisää >
Kantaperunan toimitusjohtajana seitsemän vuoden ajan ollut Jussi Karjula siirtyy LapTi Invest Oy:n toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Uutena Kantaperunan toimitusjohtajana … Lue lisää >
Haku maatalouden tiedotus- ja menekinedistämisohjelmien jättämiselle on alkanut. Haku koskee Euroopan yhteisön ja Suomen valtion yhdessä rahoittamia ohjelmia, … Lue lisää >
Ylitarkastaja Beata Meinanderin mukaan luonnonmukaisen tuotannon valvonnalla varmistetaan, että luomutuotteet ovat todella luomua ja kuluttaja voi luottaa niihin. … Lue lisää >
Elintarviketeollisuusliiton järjestämän Vuoden Tähtituote 2010 -kilpailun voittajiksi vähittäiskauppasarjassa on raati valinnut VAASAN Oy:n VAASAN Saaristolaispalat ja suurkeittiösarjassa Ravintoraisio … Lue lisää >
Luomutieto-hankkeen loppuraportissa annetaan yli 40 kehittämisehdotusta luomualalle. Maa- ja metsätalousministeriö lähettää raportin toukokuussa laajalle lausuntokierrokselle. Raportin, lausuntojen ja … Lue lisää >
Evira muistuttaa kuntia, viljelijöitä, kauppoja sekä kotitalouksia siitä, että kaikki kasvinsuojeluainerekisteristä poistetut, vanhentuneet tai muuten käyttökelvottomat valmisteet täytyy … Lue lisää >
Uusi Puutarha-Sanomat lehti (nro 4/2010) on tilaajilla. Siinä puututaan voimakkaasta marja- ja varhaisperuna sekä vihanneskaupassa rehottavaan alkuperähuijaukseen. Päätoimittaja … Lue lisää >