Viljelijän Berner avaa uusia toimipaikkoja

Viljelijän Berner vahvistaa organisaatiotaan avaamalla uudet toimipaikat Seinäjoelle ja Kokemäelle sekä palkkaamalla uusia myyjiä.

– Uudenlainen suomalainen maatalouskauppa haastaa ulkomaiseen omistukseen siirtyneet perinteiset maatalouskaupat, sanoo osastonjohtaja Kalle Erkkola Berneriltä.

Kalle Erkkola kertoo Bernerin panostavan asiantunteviin myyjiin.

Viljelijän Berner parantaa palveluaan Etelä-Pohjanmaalla avaamalla uuden myyntitoimiston sekä sen yhteydessä toimivan aluevaraston Seinäjoelle. Uudesta Rengastielle avatusta toimipaikasta käsin työskentelevät Päivi Koivusalo, Juha Kuusisto sekä Viljelijän Bernerillä 2.10. aloittanut Matti Jaatinen. Uusi toimipaikka on jo auki, mutta varsinaiset avajaiset ovat perjantaina 3.11.

Satakunnassa Viljelijän Berner on avannut uuden toimipaikan Kokemäelle hyvien kulkuyhteyksien päähän. Vanhalta Viinikan huoltamolla olevasta toimistosta käsin palvelevat Antti Mäkelä ja Sanna-Riikka Wahala, sekä lokakuun alussa Viljelijän Bernerille siirtynyt Eeva-Liisa Lehto. Kokemäeltä löytyy myös aluevarasto, josta löytyvät kunkin kauden kysytyimmät tuotteet. Avajaisia Kokemäellä vietetään perjantaina 20.10.

Kouvolan Korjalassa Viljelijä Berner muutti syyskuussa uusiin tiloihin Verstaskadulle. Samalla Kyösti Skipparin työparina aloitti elimäkeläinen Teemu Helkala.

Palveluverkoston laajentaminen on osa Viljelijän Bernerin strategiaa, jossa pyritään palvelemaan suomalaisia viljelijöitä kustannustehokkaasti.

– Olemme onnistuneet asiantuntevalla kolmenkymmenen myyjän joukolla ilahduttavasti vakiinnuttamaan asemamme tuotantopanosmyynnissä. Haemme edelleen kasvua ja pyrim

me jatkossa tuomaan palvelumme entistä useamman viljelijän ulottuville, kertoo Kalle Erkkola.

Maatalouskauppa on kovassa murroksessa ja siirtyy kiihtyvällä vauhdilla pohjoismaisten osuuskuntien hallintaan.

– Pidämme tärkeänä, että viljelijöillä on jatkossakin mahdollisuus asioida suomalaisessa maatalouskaupassa. Valitsemalla kotimaisen toimijan, voi suomalainen tuottaja olla varma, että ei samalla tule tukeneeksi tanskalaisen kinkun tai ruotsalaisen juuston kilpailukykyä kotimaisen tuotannon kustannuksella, Erkkola toteaa.