Pääministeri Sipilä tutustui vertikaaliviljelyyn

Pääministeri Juha Sipilä tutustui Robben Pikku Puutarhan salaatti-, yrtti- ja versoviljelmään Lapinjärvellä. Puutarhan monikerrosviljely laajenee Euroopan suurimmaksi jouluun mennessä. Sipilä vakuuttui suomalaisen puutarhaviljelyn ja -teknologian korkeasta tasosta. Vierailu järjestettiin Puutarha-Sanomat -lehden toimesta ja artikkeli on julkaistu lehden numerossa 8/2017.

Robert Jordas selvitti vertikaaliviljelyn saloja pääministeri Juha Sipilälle, jolla oli diplomi-insinöörin taustansa ansiosta hyvä ymmärrys teknisiin ratkaisuihin.

 [PUUTARHA-SANOMAT: LAPINJÄRVI]

Pääministeri Juha Sipilä saapui Robben Pikku Puutarhaan Yrittäjän päivänä illansuussa, kun muutama tunti aikaisemmin hän oli ollut peruskorjatussa eduskuntatalossa istuntokauden avauksessa.  Täysistunnossa oli käyty vilkas lähetekeskustelu esityksestä kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten, joten lakiesitys kosketti keskeisesti puutarhataloutta.

Hyväntuulisella pääministerillä oli henkilökohtainen kiinnostus kasvihuonetuotantoon ja erityisesti suljetussa tilassa tapahtuvaan monikerrosviljelyyn. Oppaana oli Robert Jordas, joka sai vastailla pääministerin tarkentaviin kysymyksiin.

– Vertikaaliviljelystä meillä on nyt runsaan vuoden kokemus. Tämä ei ole enää koelaitos, vaan vertikaaliviljely on osa meidän tuotantoamme. Esimerkiksi timjami viljellään yksinomaan suljetussa tilassa, totesi Jordas.

Robert Jordas on koulutukseltaan näyttelijä. Hän aloitti herneenversojen viljelyllä vuonna 2001. Yritys laajeni 2007 parin tuhannen neliön salaatti- ja yrttiviljelmäksi. Vuonna 2012 pinta-ala kasvoin 7500 neliöön.

– Ideat ja investoinnit on pyritty tekemään fiksusti, sillä koko ajan on pidettävä huolta kannattavuudesta, selvitti Jordas pääministerille.

Aromikkaita yrttejä

Robert Jordas kertoi, että vertikaaliviljelyssä saavutettu satotaso ja tuotteiden laatu ovat olleet positiivisia yllätyksiä.

– Sadon määrä on parantunut 40–50 prosenttia nopeutuneen kasvun ansiosta. Yrteissä on korkea öljypitoisuus ja vahva aromi. Monia kasveja en enää aiokaan viljellä tavanomaisesti kasvihuoneessa.

– Suljetussa kasvutilassa led-valojen alla kasveista tulee tanakampia ja niiden kauppakestävyys on parempi kuin perinteisesti viljeltynä.

Robert Jordas selvitti pääministerille, kuinka Netledin toimittamia led-valaisimia jäähdytetään vesikierrolla ja valaisimista talteen otettu energia johdetaan Novarbon kehittämän ilmastonhallintajärjestelmän avulla lämmittämään viereistä kasvihuonetta.

– Olosuhteet voidaan pitää tasaisina. Valon tehokkuus on 200 mikromoolia neliölle. Hiilidioksidipitoisuus on 1000 ppm:ää ja lämpötila on 26 astetta, mutta se ei tunnu niin korkealta, kun auringon säteet eivät kuumenna pintoja.

Vettä minimaalisesti

Robert Jordas on kehittänyt itse automaattiset kasvatuslinjastot, jossa kourut liikkuvat paineilman avulla eli pneumaattisesti – kasvuhuoneessa ei ole lainkaan sähkömoottoreita eikä hydrauliikkaa. Kouruissa ei ole poteille reikiä, jotta eri kasveja voidaan viljellä niille sopivin etäisyyksin.

Pääministeri pani merkille vertikaaliviljelyssä saavutettavan veden säästön suuruuden, sillä vettä tarvitaan vain kymmenesosa tavanomaiseen kasvihuoneviljelyyn nähden.

Kasvihuoneviljelmän koko on 7500 neliötä. Siitä vertikaaliviljelyä on 500 neliötä ja kun se on neljässä kerroksessa, lattia-alaa käytetään 150 neliötä. Rakenteilla on uusi blokkihuone, jossa viljelyalaa on 8000 neliötä. Sitä vertikaaliviljelyä on 4400 neliötä, joka vie lattia-alaa runsaat 1000 neliötä.

Pääministeri halusi tietää, kuinka paljon kerrosten lukumäärä voidaan kasvattaa.

– Kerroksia voi olla periaatteessa miten paljon tahansa, mutta Lapinjärvellä maa-alaa riittää, joten neljä kerrosta on katsottu sopivaksi määräksi, perusteli Robert.

Pääministeri painoi kätensä Robertin ja Jeannetten lasten Linnin ja Seanin kanssa betonimassaan, joka tullaan asentamaan laajennusosan sisääntuloon muistuttamaan vierailusta.

Laajennus tuplaa tuotannon

Pääministeri sai kunnian olla Euroopan suurimmaksi tulevan monikerrosviljelmän ”peruskiven muuraajana”. Tällä kertaa se toteutettiin niin, että Sipilä upotti kätensä betonimassaan. Samaan laattaan ikuistettiin myös yrittäjäpariskunnan lasten kädenjäljet.

– Kun laitos valmistuu joulukuussa, voimme vastata kysyntään ja ryhtyä markkinoimaan aktiivisesti. Olemme usean vuoden ajan joutuneet myymään ”ei oota”, perusteli Robert investointia.

Fujitsua edustivat pääministerin vierailulla Shinji Yoshioka ja Tomokatsu Sakata.

Uusi rakennus sisältää myös pakkaamotilat. Investointi maksaa noin 4 miljoonaa euroa ja siinä on kaksi identtistä monikerroslinjaa, toisen omistaa Robben Pikku Puutarha ja toisen Fujitsu Greenhouse Technologi Finland Oy, jossa Robert Jordas on vähemmistöosakkaana ja jonka kotipaikka on Lapinjärvi.

– Uuden vertikaaliviljelmän sisällä ei ihmisten tarvitse käydä lainkaan, vain kerran päivässä tarkistuskäynnillä, sillä automatiikka hoitaa työt.

Teknologiavienti on jo todellisuutta

Fujitsu on johtava japanilainen ict-yritys, joka toimii sadassa maassa ja jonka liikevaihto on 40 miljardia dollaria. Lapinjärven monikerrosviljelmään Fujitsun tytäryhtiö investoi 1,5 miljoonaa euroa.

– Fujitsu haluaa ymmärtää alaa ja selvittää huolellisesti, miten monikerrosviljely toimii. Vertikaaliviljelyn markkinat kehittyvät ja meillä on iso kiinnostus viedä konsepti maailmalle. Puutarhamme on urbaanin viljelyn koekenttä, selvitti Robert visioita.

Suljetun tilan vertikaaliviljelystä kertyy puutarhalla jatkuvasti valtaisa määrä tietoa, ”Big dataa”. Fujitsu yhdistää tietoa Akisai-pilvipalveluunsa.

– Tavoitteena on tehdä monistettava malli, miten salaatteja ja yrttejä voidaan viljellä suurkaupunkien tarpeisiin vähällä veden ja energian kulutuksella. Viljely pystytään hoitamaan etänä vaikkapa täältä Lapinjärveltä käsin, sillä suljetuissa olosuhteissa viljelykonsepti on kaikkialla sama, selvitti Robert pääministerille.

Pääministeri Juha Sipilän oli tarkoitus tutustua Robben Pikku Puutarhaan jo viime kevättalvella, mutta silloin esteeksi muodostui se, että Robert Jordas oli suomalaisten kumppanien kanssa sopimassa 1 hehtaarin viljelmän rakentamista Floridaan.

– Nyt siellä on jo maanrakennustyöt käynnissä, kertoi Robert Jordas pääministerille.

 

Pääministeri kiitteli Robert Jordasia ja hänen puolisoaan Jeannette Sarströmia mielenkiintoisesta vierailusta Robben Pikku Puutarhaan.