Luomubasilikalle nopea kasvuaika hybridivalotuksella

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Netled Oy kertoo tiedottessaan luomubasilikan kasvuajan lyhentymisestä kun valotuksessa käytettiin led-valoja ja perinteisiä HPS-valaisimia. Kulmalan puutarhalla on pitkä kokemus luomusalaattien ja -yrttien sekä luomukurkun ja -tomaatin viljelystä. Omalla Lassen Luomu -brändillä ja kauppojen merkeillä tuotteita on saatavana ympäri Suomen. Viime vuoden lopulla valmistui laajennus, josta yrttihuone varustettiin Netledin hybridivalotusratkaisulla.

Jetta Kulmalan haastattelu on  julkaistu Puutarha-Sanomien numerossa 2/2012.

Jetta Kulmalan haastattelu on julkaistu Puutarha-Sanomien numerossa 2/2012.

– Kysyntä luomuyrteille on ollut kasvava jo jonkin aikaa ja laajennus tuli todelliseen tarpeeseen. Hybridivalotuksen myötä basilikan kasvuaika tehostui merkittävästi ja saamme tuotteita maailmalle enemmän kuin olimme laskeneet laajennuksen mahdollistavan, sanoo Jetta Kulmala Kulmalan puutarhasta.

Basilika on yksi haastavimpia yrttejä viljellä talviolosuhteissa. Luomuviljelyssä on lisäksi omat haasteensa, sillä kaikkia tavanomaisen viljelyn kikkoja ei ole käytettävissä tuotannon tehostamiseen. Hybridivalotuksella pystytään luomaan basilikalle otollinen valonlaatu ja viljelyolosuhde myös talvella.

Lue artikkeli Kulmalan puutarhasta tästä. (Lehden hinta 5 €)

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!