Eduskuntakysely marjojen alkuperän väärentämisestä

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Suonenjokelainen kansanedustaja Markku Rossi (kesk.) on jättänyt eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen, jossa hän perää hallituksen toimia mansikan alkuperäväärennösten estämiseksi. Rossi kysyy, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä Eviran valvontaresurssien lisäämiseksi niin, että jo tulevana satokautena mansikoiden myynnissä kaikilta osin noudatetaan EU:n määräyksiä tuotteen alkuperän merkitsemisestä? Toisena kysymyksenä Rossi esittää, onko ministeriöllä suunnitelmia kohdentaa Eviran voimavaroja marjojen tarkastustoiminnan tehostamiseksi erityisestikesä-heinäkuukausina?

Kansanedustaja Markku Rossin mukaan elintarviketurvallisuusvirasto Evira on todennut, että mansikan alkuperän javiljelijätietojen ilmoittamisessa on yhä puutteita. Kuluttajaa kehotetaanvarmistamaan ostamiensa marjojen alkuperä. Euroopan unionin määräysten mukaan (EU:nneuvoston asetus, EY n:o 1234/2007) tuotteiden myyjillä tulee olla irtomyynnissämyyntipaikoilla kyltit, joissa kerrotaan tuotteen alkuperämaa ja laatuluokka. Samattiedot pakkaajan yhteystiedoilla lisättynä on käytävä ilmi pakatun tuotteenpakkausmerkinnöistä. Kyseiset merkintävaatimukset eivät koske mansikoita, jotkatuottaja itse myy suoraan kuluttajalle.

Suomeen tuotiin viime vuonna noin 1,5 miljoonaa kiloa ulkomaalaista tuoremansikkaatullitilastojen mukaan, mutta tuottajien arvioiden mukaan määrä olisi läheskaksinkertainen. Pakastemansikkaa tuotiin 2-3 miljoonaa kiloa. Kotimaankokonaistuotanto oli noin 12 miljoonaa kiloa.

Rossi perusteli, että tehdyissä tarkastuksissa on todettu, että ulkomailta tuotua tuoremansikkaa myydäänkuluttajille kotimaisena.

– Eviralta saatujen tietojen mukaan heillä ei olevoimavaroja asian laajamittaiseen valvomiseen. Myös Eviran toimestaoikeuskäsittelyyn viedyt alkuperämaahuijaukset ovat johtaneet syyttämättäjättämispäätöksiin riittävän näytön puuttumisen takia. Pakkausten huolellinen merkintä mahdollistaa myös tarvittaessa sellaisten tuotteidenmarkkinoilta poisvetämisen, jotka eivät esim. elintarvikehygienian osalta olekunnossa.

– Ulkomaalaisen tuotteen myyminen kotimaisena on petos, sanoo Rossi.

– Kysymys ei ole siitä, etteiulkomaalaista mansikkaa saisi tuoda ja myydä, mutta sen tulee tapahtuarehellisesti. On avoimesti kerrottava, mistä maasta marjat ovat peräisin ja EU:nalkuperämerkintämääräyksiä tulee noudattaa.

– Kuluttajan on voitava luottaa siihen,että ostaessaan kotimaista mansikkaa hän myös saa kotimaassa tuotettua marjaa.Eviran tulisi saada lisää resursseja, jotta se pystyisi valvomaan mansikoidenalkuperämerkintää koskevien määräysten noudattamista ja tekemään tarkastuksiamansikoiden myyntipaikoissa.

Valvonnan painopisteen tulisi olla nimenomaansatokauden alkupuolella, jolloin väärinkäytökset ovat yleisempiä. Silloinulkomaalaista mansikkaa on runsaasti tarjolla ja kotimaisen hinta on, sadon ollessavielä vähäinen, korkeammalla. Se houkuttelee myymään halvalla ulkomailta tuotuamansikkaa kalliimpana kotimaisena.

– Alkuperämaahuijaus on varsin tuottoisaatoimintaa tekijöilleen. Kiinnijäämisen riski on pieni ja sanktiot mitättömiätuottoon nähden, toteaa Rossi.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!