Oksasen puutarha osti Pousin puutarhan

Oksasen Puutarha Oy Paattisilta on ostanut Pousin Puutarha Oy:n Haminasta ja omistajuus Oksasen perheyritykselle siirtyy lokakuun alussa. Yrityskaupan myötä Oksasen Puutarha Oy:n kokonaistuotanto nousee yli 20 miljoonaan ruukkusalaattiin ja -yrttiin vuodessa, vahvistaen yrityksen asemaa markkinalla. Samalla varmistetaan toiminnan jatkuminen Pousin Puutarhan kasvihuoneilla.

Kuvassa Ville (vas.), Olli ja Juha Oksanen sekä Jarmo ja Ensio Pousi. Oksasen Puutarha on perustettu vuonna 1971 ja Pousin Puutarha vuonna 1939. Molemmat puutarhat tuottavat salaatteja ja yrttejä ympärivuotisesti

”Pousin Puutarhan on perustanut 1939 veljeni Ension ja minun isovanhempamme. Koemme, että yrityksen pystyssä pitäminen ja työpaikkojen säilyttäminen on tärkeää. Meidän lapsistamme ei kuitenkaan löytynyt halukasta jatkajaa. Yrityskaupan myötä toiminta ja työpaikat puutarhalla jatkuvat”, Jarmo Pousi iloitsee.

Jarmo Pousi ja puutarhan uusi yrittäjä Juha Oksanen ovat tunteneet toisensa jo vuosikymmeniä. Yrityskaupoista on keskusteltu silloin tällöin ohimennen, mutta aktiivisesti kauppaa on viety eteenpäin viimeisen vuoden aikana.

”Minulla on kolme poikaa, jotka ovat sukupolvenvaihdoksen myötä mukana puutarhan toiminnassa. Meillä on täydet valmiudet kasvattaa yritystä entisestään, sillä haluamme olla jatkossakin kehittyvä puutarha. Toiminnan laajeneminen yrityskaupan kautta sopii erinomaisesti tulevaisuuden suunnitelmiimme”, toteaa Juha Oksanen.

Sekä Jarmo Pousin että Juha Oksasen mukaan yrityskauppa on sujunut odotetun helposti, mitä on edesauttanut perheyritystausta, yhteiset arvot ja pitkä ystävyys. Molemmilla puutarhoilla on laadukkaat tuotteet sekä pitkäjänteisyyttä ja halua kehittyä.

”Pousin Puutarha pääsee hyviin käsiin. Tunnen Juhan ja hänen puutarhansa niin kaukaa. Oksasen Puutarha on juuri sellainen firma, jolle haluan omani luovuttaa.”, Jarmo Pousi kertoo.

”Tavoitteemme on, ettei kummankaan puutarhan arjessa juuri mikään muutu. Pousin Puutarha Oy jatkaa toimintaansa Oksasen Puutarhan tytäryhtiönä ja henkilökunta jatkaa nykyisellään. Yrityskaupalla saamme molempiin puutarhoihin myös positiivisia synergioita, kun työntekijöiden tietoa ja työntekijöiden ammattitaitoa pystytään hyödyntämään”, kertoo Oksasen Puutarhan toimitusjohtaja Hanna Sieppi.

Lue Puutarha-Sanomien numerosta 6/2020 ”Pousilta mehukasta uutuussalaattia” -artikkeli, katso video Juicy-salaatista.
Lue Puutarha-Sanomien numerosta 7/2019 ”Oksasen puutarha on toimitusvarma salaattiviljelmä” -artikkeli