Kasvihuoneyritysten tulos oli vähiten huono

Maatalouden kannattavuuden heikkeneminen jatkui myös vuonna 2015. Maa- ja puutarhatalouden kannattavuuskerroin aleni 0,37:stä 0,32:een. Tulos on heikoin koko 2000-luvulla. Kokonaispääoman tuottoprosentti oli negatiivinen vajaa kolme prosenttia. Kasvihuonetiloilla kannattavuuskerroin heikkeni 0,7:ään, mutta oli vieläkin tuotantosuunnista korkein.

Kasvihuoneyritysten kannattavuuskerroin heikkeni 0,7:ään, mutta oli silti paras maa- ja puutarhatalouden tuotantosuunnista.
Kasvihuoneyritysten kannattavuuskerroin heikkeni 0,7:ään, mutta oli silti paras maa- ja puutarhatalouden tuotantosuunnista.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) kannattavuuskirjanpidon mukaan vuonna 2015 maatalous- ja puutarhayritysten tuotot alenivat noin 2,8 prosenttia, 156 100 euroon. Tukien osuus tuotoista oli 33 prosenttia. Kustannukset alenivat 1,1 prosenttia, 186 500 euroon. Tuottojen ja tuotantokustannusten erotuksena laskettava tappio kasvoi 30 600 euroon.

Puutarhayritysten tulos

Kasvihuoneyrityksiä on edustettuna 880 kappaletta. Keskimääräinen kasvihuoneala on 5000 neliötä. Myyntituotot olivat vuonna 2015 keskimäärin 564 500 euroa ja tuet 41 000 euroa. Siten liikevaihto oli keskimäärin 605 500 euroa.

Kasvihuoneyrityksillä oli muuttuvia kuluja keskimäärin 435 900 euroa ja yrittäjäperheen palkkavaatimus 57 200 euroa, kiinteät kulut 60 200 euroa. Käyttökatetta jäi 71 000 euroa, mutta poistot olivat 69 000 euroa, joten liiketulokseksi jäi 1920 euroa. Kun nettorahoituskulut olivat 9720 euroa ja oman pääoman korkovaatimus 13 300 euroa, tuli yrittäjävoitoksi keskimäärin 21 100 euroa tappiollinen

Avomaalla puutarhatuotantoa harjoittavia tiloja on edustettuna 970 kappaletta ja keskimäärinen peltoala näillä tiloilla oli 31 hehtaari. Keskimääräiset myyntitulot olivat 105 100 euroa. Tukien osuus oli 28 700 euroa, jolloin liikevaihdoksi tuli 133 800 euroa.

Keskimääräiset myyntitulot avomaatiloilla olivat 105 100 euroa. Tukien osuus oli 28 700 euroa, jolloin liikevaihdoksi tuli 133 800 euroa.
Keskimääräiset myyntitulot avomaatiloilla olivat 105 100 euroa. Tukien osuus oli 28 700 euroa, jolloin liikevaihdoksi tuli 133 800 euroa.

Avomaatilojen muuttuvat kulut olivat 73 100 euroa, palkkavaatimus 24 500 euroa ja kiinteät kulut 30 300 euroa. Käyttökatteeksi jäi 15 300 euroa, ja kun poistot olivat keskimäärin 19 400 euroa, liiketulos oli 4140 euroa negatiivinen. Nettorahoituskuluja avomaatiloilla oli 2110 euroa. Oman pääoman korkovaatimus oli 13 400 euroa. Yrittäjävoitto oli 19 800 euroa tappiollinen.

Yrittäjätulo laski edelleen

Kaikkien maatalous- ja puutarhatilojen yrittäjäperheen omalle työlle ja pääomalle korvaukseksi jäävä yrittäjätulo laski 18 prosenttia, 14 500 euroon. Tämä merkitsi viiden euron korvausta työtunnille ja 1,3 prosentin korkoa pääomalle.

– Tämä oli noin kolmannes tavoitteista, 15,6 euron korvauksesta työtunnille ja 4,7 prosentin korosta omalle pääomalle. Kannattavuuskerroin oli siis 0,32, kertoo tutkimuspäällikkö Arto Latukka Lukesta.

Maitotiloilla kannattavuuskerroin romahti 0,38:aan. Kannattavuus oli edelleen alhaisin viljatiloilla ja muilla kasvinviljelytiloilla, kannattavuuskertoimet 0,12 ja 0,17. Sikatiloilla ja siipikarjatiloilla kannattavuuskertoimet puolestaan nousivat 0,67:ään ja 0,48:aan.

Kasvihuonetiloilla kannattavuus heikkeni 0,7:ään, mutta oli vieläkin tuotantosuunnista korkein. Tilakokoluokittaisessa tarkastelussa vain suurilla kasvihuonetiloilla päästiin kannattavuuskertoimessa yli yhden eli saatiin vähintään 15,6 euron korvaus työtunnille ja 4,35 prosentin korvaus omalle pääomalle.

– Maataloudessa oman pääoman osuus koko varallisuudesta eli omavaraisuusaste oli edelleen noin 73 prosenttia eli keskimäärin katsoen tilat eivät ole velkaantuneita, Latukka kertoo.

Tiedot Taloustohtori-verkkopalvelussa

Tiedot perustuvat Luonnonvarakeskuksen vuosittain laskemiin kannattavuuskirjanpitotuloksiin. Tulokset lasketaan noin 840 kirjanpitotilan luvuista ja tulokset on painotuksen ansiosta yleistettävissä kuvaamaan Suomen 36 500 suurimman maatalous- ja puutarhayrityksen tuloksia.

Tulokset ovat nähtävissä Luonnonvarakeskus Luken luke.stat.fi -sivustolla sekä yksityiskohtaisemmin Taloustohtori -sivuston Maa- ja puutarhatalous-palvelussa: www.luke.fi/taloustohtori