Mansikkakausi on nyt parhaimmillaan

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Mansikkakaudesta tulee tänä vuonna pitkä, toteaa toiminnanjohtaja Hannu Salo Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitosta.

– Kausi alkoi hitaasti kylmien säiden johdosta. Etelä-Suomen sato on kääntynyt jo laskuun, mutta Savon alueella on satohuippu alkanut.

Salon mukaan keväällä näytti siltä, että aikaisuudessa Etelä- ja Keski-Suomen välillä ei ole juuri eroa, mutta kauden edetessä Keski- ja Pohjois-Suomi ovat jääneet jopa kaksi viikkoa jälkeen.

– Tämä selittynee Keski-Suomeen osuneilla runsailla sateilla. Sateessa lämpötila on alhaisempi ja mansikka reagoi siihen.

– Kun kosteutta on ollut riittävästi, on kasvu suuntautunut vegetatiiviselle puolelle. Runsas lehdistö antaa voimaan hyvää satoon, uskoo Salo.

Hannu Salo käy katsastamassa marjatilannetta Helsingin toreilla.

Hannu Salo käy katsastamassa marjatilannetta Helsingin toreilla.

Marjakaupoille on nyt kiire, sillä poiminta-aikaiset jatkuvat sateet alkavat uhata marjojen talteen saantia. Mansikka on kauppojen sisäänvetoartikkeli ja tänäänkin on 5 kilon mansikkalaatikkoa myyty n. 25 euron tarjoushintaan.

– Monet kauppiaat myyvätkin mansikkaa tappiolla. Takaovella hinta saattaa olla korkeampi kuin etuovella, toteaa Hannu Salo.

Mansikkakausi jatkuu vielä elokuun ajan, kun touko-kesäkuussa istutetut satotaimet alkavat antaa satoa.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!