Halpakaupat lisäävät markkinaosuutta

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Lidl on kasvattanut myyntiään rivakkaan tahtiin. Viime vuonna myynti oli jo 1,5 miljardia euroa ja kasvua edellisvuodesta oli 14 %. Käyttötavarakaupan halpaketju Tokmanni myy myös elintarvikkeita ja sillä on jo 150 myymälää, kerrotaan uusimmassa Puutarha-Sanomat -lehdessä (nro 5/2015).

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto kertoo, että PTY:n alustavan arvion mukaan Lidlin markkinaosuus on yli 9 prosenttia.  Tutkimuslaitos A.C.Nielsen arvioi sen viime vuonna olleen 7,6 prosenttia.

image002Lidl Suomi Ky:n tilivuosi päättyy helmikuun lopussa eikä tulosjulkistusta ole vielä toukokuun 21. päivä tehty. Viime vuoden bruttomyynniksi yhtiö kuitenkin ilmoittaa 1543,2 miljoonaa euroa ja kasvua edellisestä vuodesta on 14 prosenttia.

Kasvu on saavutettu lähes samalla myymälöiden lukumäärillä, sillä viime vuonna oli 143 ja edellisenä vuonna 141 myymälää. Lidl on onnistunut myymälöiden sijoittelussa, sillä yhtään myymälää ei ole tarvinnut sulkea.

Myymäläkohtainen myynti on kasvanut reippaasti. Vuonna 2009 se oli 5,8 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2014 keskimäärin Lidl-myymälä myi 10,8 miljoonalla. Lidl-ketju myy myös käyttötavaraa, mutta sen osuus on yrityksen ilmoituksen mukaan vain muutamia prosentteja.

Alkuaan Kyösti ja Kari Kakkosen perustuma Tokmanni-konserni on laajentunut 150 myymäläksi.  Pääosiltaan myymälät ovat käyttötavaran halpahalleja, mutta osassa niistä myydään myös elintarvikkeita. Päivittäistavarakaupan markkinaosuudeksi on arvioitu 1,3 %.

– Tokmanni on kasvattanut markkinaosuuttaan tuosta luvusta hieman, arvio Kari Luoto PTY:stä.

Viimeisin myymäläavaus tapahtui Loviisassa 21. päivänä toukokuuta. Tokmanni-konserni pyrkii laajentamaan myymäläverkostoaan yli 10 000 neliömetrillä vuodessa. Uusien Tokmannien avajaisia vietetään syksyllä esimerkiksi Jämsässä, Kemissä, Lappeenrannassa ja Nivalassa.

Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen arvioi, että Tokmanneja mahtuu Suomeen vielä noin 50 eli yhteensä noin 200 myymälää.

Alkuvuonna 2015 tavaratalo- ja hypermarketketjujen liikevaihto Suomessa laski 0,4 % ja vastaava käyttötavarakaupan liikevaihto laski 2,2 % edellisvuodesta. Tokmanni onnistui kuitenkin kasvattamaan ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihtoaan edellisestä vuodesta 0,9 %.

Tokmanni yhdistää ”Yksi yhtenäinen Tokmanni” -strategiansa mukaisesti konserniin kuuluvat Tarjoustalot, Robinhoodit ja Maxi-Kodintukut Tokmanni-ketjumyymälöiksi vuoden loppuun mennessä.

tokmanni

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!