Taimituotantoteknologiaan suurvaikuttaja

Lännen Tehtaat Oyj:stä irtaantuneen Lännen Plant Systemsin ja ruotsalaisen BCC AB:n yhteenliittymä synnyttää kansainvälisille taimituotantoteknologian markkinoille selkeän markkinajohtajan.

– Meillä on yhdessä 60 vuoden kokemus toimialasta ja sen kehittämisestä, hyvät tuotteet, sekä kattava jälleenmyynti- ja palveluverkosto, BCC AB:n toimitusjohtaja Torsten Karlsson sanoo.

– Taimituotantoteknologia on ydinliiketoimintaamme. Olemme siinä tulevaisuudessa entistä vahvempia ja palvelukykyisempiä sekä kotimaissamme että kansainvälisesti.

BCC – LPS yhteenliittymä syntyi Lännen Tehtaat Oyj:n myytyä taimituotantoteknologiaa kehittävän, valmistavan ja markkinoivan Lännen Plant Systemsin samalla alalla toimivalle ruotsalaiselle BCC AB:lle. Osakeyhtiöksi muuttuvan Lännen Plant Systemsin toiminta Suomessa jatkuu. Yhtiö on tehnyt pitkäaikaisen vuokrasopimuksen Säkylän toimitiloistaan ja tutut avainhenkilöt jatkavat asiakasyhteyksissä.

BCC – Lännen Plant Systems

BCC ja Lännen Plant Systems ovat viime vuosina olleet merkittävimpiä toimijoita ja keskeisiä kilpailijoita kansainvälisillä taimiteknologian markkinoilla. Molemmat toimittavat sekä yksittäisiä tuotteita että taimituotannon kokonaisjärjestelmiä.

Vuonna 1987 perustettu BCC on keskittynyt metsätaimiteknologiaan. Yhtiön liikevaihto on noin 5,5 miljoonaa euroa ja kotipaikka Landskrona. Maailmanlaajuisesti toimivan yhtiön perustaja ja omistaja on Hans Björkemar.BBC:n tuotevalikoima käsittää koko metsätaimien tuotantoketjun käpyjen ja siementen käsittelystä, kennoihin, kasvatukseen ja istutukseen.

Vuodesta 1968 toimineen Lännen Plant Systemsin liikevaihto on noin 4,4, miljoonaa euroa.Lännen Plant Systems suunnittelee, valmistaa ja markkinoi metsä- ja vihannestaimien tuotantoon ja istutukseen tarvittavia koneita, laitteita, tarvikkeita ja kokonaisjärjestelmiä maailmanlaajuisesti. Se tarjoaa täydellisen, pitkälle automatisoidun Plantek-järjestelmän: taimikennostot, täyttö- ja kylvölinjat, kastelurampit ja istutuskoneet.

Yhteinen tuotevalikoima ja synergiaetuja

Yhtiöille rakennetaan yksi yhteinen BCC – LPS tuotevalikoima yhdessä asiakkaiden kanssa.

– Tällä hetkellä yhtiöillä on runsaasti samoihin käyttötarkoituksiin kehitettyjä tuotteita ja järjestelmiä ennenkaikkea metsätaimien tuotannossa. Valitsemme niistä käyttäjiä kuunnellen parhaan kokonaisuuden, Lännen Plant Systemsin toimitusjohtaja Ari Heine sanoo.

– Vihannestaimien tuotantojärjestelmissä ei päällekkäisyyksiä ole, koska BCC on keskittynyt pelkästään metsätaimiteknologiaan. Lännen Plant Systemsille vihannestaimiteknologian kehittäminen on edelleen tärkeää.

Yhdistyminen tarjoaa mahdollisuudet merkittäviin synergiaetuihin tuotekehityksessä, tuotannossa ja markkinoinnissa.

– Keskeistä on, että samoja asioita ei tehdä useammassa paikassa, Torsten Karlsson korostaa.

– Tuotekehitykseen yhteenliittymä tuo merkittäviä uusia mahdollisuuksia. Pystymme entistä tehokkaammin kehittämään uusia tuotteita, tuotekonsepteja ja palveluja.

– Yhdessä olemme entistä vahvempia myös markkinoinnissa, erityisesti uusilla suurilla markkina-alueilla, esimerkiksi Venäjällä ja Brasiliassa.Lännen Plant Systems keskittyy toiminnassaan Suomen lisäksi Viroon, Venäjälle, Aasiaan ja Oseaniaan. BCC hoitaa ensisijaisesti muut maantieteelliset alueet.

Toiminta ja kumppanuudet jatkuvat

– Lännen Plant Systemsin toiminta jatkuu keskeytyksettä omistajan vaihtumisesta ja yhtiömuodon muutoksesta huolimatta, Ari Heine sanoo.

– Toimitukset ja projektit toteutuvat suunnitelmien mukaan. Esimerkiksi Thaimaan ja Kiinan suurissa projekteissa asennustyöt ovat parhaillaan käynnissä ja valmistuvat aikataulun mukaan alkukesästä.

– Yhteistyö Suomessa jatkuu niin alihankinnassa, materiaalitoimituksissa kuin muissakin kumppanuuksissa.

– Tulevaisuudessa valmiudet laajoihin projektitoimituksiin kasvavat entisestään yhteenliittymän ansiosta. Tunnemme entisen pahimman kilpailijamme BCC:n vakavaraisena ja luotettavana yhtiönä, joka hoitaa asiansa säntillisesti, Ari Heine sanoo.