Keravan kaupunki ja Kokkikartano Oy ovat allekirjoittaneet kauppakirjan, jolla Kokkikartano Oy ostaa noin 9 500 neliömetrin laajennusalueen. Ostolla yritys turvaa toimintansa jatkokehittämisen Keravalla. Yritys on jo suunnitellut vaiheittaiset jatkolaajennukset aina vuoteen 2011 saakka.
Kokkikartano Oy:n toimitusjohtaja Esa Heikkinen pitää Keravaa yrityksen parhaana sijoituspaikkana. ”Junaliikenneyhteydet, työvoiman ja asuntojen saatavuus, kasvumahdollisuudet ja hyvä yleissijainti ovat vertaansa vailla. Keravan elinkeinopolitiikka on erinomaista ja kaupunki tunnisti meidän kaltaisen potentiaalisen toimijan muiden yritysten joukosta”, sanoo Heikkinen.
”Yrityksemme haluaa menestyä myös jatkossa, ja seuraavan vaiheen laajennussuunnitelmat ovat jo hahmottumassa. Tätä varten tarvitsemme lisää tonttimaata tulevia laajennuksia varten”, Heikkinen jatkaa.
Yrityksen ensimmäisen rakennushankkeen harjannostajaiset ovat 27. huhtikuuta 2005. Tehtaan on määrä olla valmis käyttöönotettavaksi syyskuussa 2005.
Kokkikartano Oy:n liikevaihto on kasvanut hallitusti noin 30 prosenttia vuodessa. Yritys valittiin vuonna 2002 Kauppalehden Optiossa Itä-Uudenmaan menestyneimmäksi yritykseksi. Yritys valmistaa kuluttajapakattua kotiruokaa ja se on markkinajohtaja Suomessa muun muassa kuluttajapakatuissa kiusausruuissa.
Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 7,1 miljoonaa euroa. Yritys työllistää tällä hetkellä 25 henkilöä, mutta tehtaan käyttöönoton yhteydessä yrityksellä tulee olemaan jo noin 30 työntekijää.