Kasvisten laadunvalvonta virallistuu

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Tänään annettu asetus uudistaa tuoreiden hedelmien, marjojen ja vihannestenkaupan valvontaa. Asetus tulee voimaan 18.2.2004. EU-komissio edellyttää, että kaikki alalla toimijat ja toimijoille tehdyt tarkastukset dokumentoidaan yksityiskohtaisesti. Näin tarkastuksia voidaan kohdistaa sinne, missä esiintyy eniten ongelmia.

– Uusi asetus siirtää tehtävän elintarvikevalvonnalta Kasvituotannontarkastuskeskukselle, kertoo ylitarkastaja BEATA MEINANDER. – Toinenmuutos on järjestelmällisempi valvonta dokumentoinnin kautta.

Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen tehtävänä on luodalaadunvalvontarekisteri, johon vähittäiskaupat kirjataan. Rekisteriindokumentoidaan myös tehdyt tarkastukset. – Rekisteröintijärjestelmää eivielä ole. Toistaiseksi se on puute, jonka korjaamiseen meillä ei oleresursseja, Meinander toteaa.

KTTK valvoo tuotteiden vaatimustenmukaisuutta tukku- ja vähittäisportaassasekä pakkaamoissa. EU:n ulkopuolelta Suomeen tuotavien tuote-erienvalvonnasta sekä sisämarkkinoilta saapuvien tuotteiden tarkastuksestavastaa Tullilaitos.

Kasvintuotannon tarkastuskeskus palkkaa kolme uutta tarkastajaavähittäiskauppatarkastuksia varten. Virat sijoitetaan Helsinkiin, Turkuunja Ouluun

Tähän saakka kasvisten laaduntarkkailua on tehnyt Kotimaiset Kasvikset ry. Se on valvonut sirkkalehtituotteiden laatua tukkuliikkeissä. Yhdistyksen kanssa yhteistyössä olevat puutarhakonsulentit ovat suorittaneet myös neuvonnallisia tarkastuksia vähittäiskaupoissa.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!