Ruukkuvihannestuotannossa käytetään vain vähän kasvinsuojeluaineita

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) valvontahavaintojen perusteella kasvihuoneiden salaatti- ja yrttiviljelyssä käytetään vain vähän kasvinsuojeluaineita.  Lisäksi viljelmillä noudatetaan valvonnassa tarkasteltuja kasvinsuojeluaineiden kestävän käytön periaatteita. Valvonta tehtiin noin viidellekymmenelle salaatti- ja yrttiviljelmälle.

Juha Oksanen tuottaa myös frisee-salaattia

Juha Oksanen tuottaa myös frisee-salaattia

Vuonna 2016 Tukes valvoi kasvinsuojeluaineiden käyttöä ruukkuvihannestuotannossa, eli esimerkiksi kasvihuoneiden salaatti- ja yrttiviljelmissä. Valvontahavaintojen perusteella näillä tiloilla käytetään vain vähän kasvinsuojeluaineita.

Kolmasosa tarkastetuista tiloista ei käyttänyt kasvinsuojeluaineita ollenkaan. Vähäinen kasvinsuojeluaineiden käyttö kertoo kasvinsuojeluaineiden kestävän käytön periaatteiden sisäistämisestä viljelmillä. Näihin periaatteisiin kuuluvat esimerkiksi biologisen torjunnan suosiminen, kasvintuhoojien tarkkailu ja torjuntatoimenpiteiden onnistumisen seuranta.

Suurimmalla osalla valvotuista viljelmistä oli kaikki tarkastetut asiat kunnossa. Pieniä puutteita havaittiin vain kolmella 49 tarkastetusta toimijasta. Valvonnassa tarkastettiin, että kasvinsuojeluaineiden käyttäjät ovat suorittaneet kasvinsuojelututkinnon sekä käyttävät ja varastoivat kasvinsuojeluaineita niiden myyntipäällysmerkintöjen mukaisesti. Lisäksi valvonnassa selvitettiin, kuinka hyvin tuottajat huomioivat ulkopuolisten altistumisen kasvinsuojeluaineille ja kasvinsuojeluaineiden kestävän käytön periaatteet.

Tukes kohdentaa vuosittain kasvinsuojeluaineiden käytön valvonnan tietyille toimijaryhmille. Vuonna 2016 valvontaa kohdennettiin kasvihuoneiden lisäksi maatalouteen ja golfkentille. Käytännön tarkastukset viljelmille tekevät Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) tarkastajat Tukesin ohjeistuksen mukaisesti.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!