Liika otsoni vähentää perunan mukulalukua

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Jos perunan kasvusto altistuu paljolle otsonille, peruna tuottaa normaalia vähemmän mukuloita, selviää KRISTIN PIIKIN väitöskirjatutkimuksesta, joka tarkistetaan perjantaina Göteborgin yliopistossa.

Ilmakehän otsonipitoisuus on kaksinkertaistunut sadan vuoden aikana ja se on vaikuttanut kasvillisuuteen. Piikin tekemät kenttäkokeet osoittavat, että myös perunan laatu on muuttunut. Vesipitoisuus on noussut, samoin sitruunahappopitoisuus, joka estää keitettyä perunaa tummumasta. Myös typen, fostorin, kaliumin ja magnesiumin määrät ovat kohonneet, mikä puolestaan voi vaikuttaa lannoitusmääriin.

— Perunat ovat siis entistä vetisempiä ja kuiva-ainepitoisuus on alempi, mikä tarkoittaa laadun heikkenemistä, Piikki sanoo ruotsalaislehti Aftonbladetin haastattelussa torstaina.

Piikin tutkimus on osa laajaa EU-hanketta, jossa rinnakkaisia kenttäkokeita on tehty myös Suomessa sekä Irlannissa, Italiassa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja Hollannissa.

Ison-Britannian kokeissa on todettu jopa 30 prosentin satotason nousuja hiilidioksidipäästöjen ansiosta, mutta vastaavaa ei ole ilmennyt Ruotsissa. Selityksenä saattaa olla Pohjolan kylmä ilmanala.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!