Järvikylä julkaisi jo toisen vastuullisuusraporttinsa

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Tuoreyrttien ja -salaattien markkinajohtaja Järvikylä on julkaissut jo toisen vastuullisuusraporttinsa. Järvikylän ensimmäinen vastuullisuusraportti vuodelta 2016 on ollut toimialan toistaiseksi ainoa Suomessa.

Järvikylä-tuotemerkillä yrttejä ja salaatteja tuottava Famifarm Oy haluaa vaikuttaa kotimaisen ruokajärjestelmän kestävyyteen. Vastuullisuusraportti kertoo konkreettisesti, miten yrityksen liiketoimintaa ohjaavat talouskasvun ohella vahvasti myös ekologiset ja sosiaaliset arvot.

– Vastuullisesti kasvaminen on yritysmaailman uusi normaali, ja se on meilläkin arkea, toteaa Famifarmin toimitusjohtaja Caroline Grotenfelt-Fyhr.

Yli 90 000 ruukkua vihreää päivittäin

Järvikylän kasvihuoneissa kylvetään päivittäin noin 90 000 salaatti- ja yrttiruukkua. Yritys huolehtii ympäristövastuustaan hoitamalla ympäristöasiat järjestelmällisesti ja noudattamalla jatkuvan parantamisen periaatetta.

Kasvihuoneviljelyssä ympäristön kannalta olennaisia tekijöitä ovat lämmitys, sähkö, vesi ja ravinteet sekä jätteet.

– Jatkamme määrätietoista vihreän osuuden kasvattamista suomalaisten kuluttajien ruokalautasella lanseeraamalla uusia tuotteita ja tuoteryhmiä, jotka edustavat maukkaita ja laadukkaita kuluttajien arkea helpottavia ratkaisuja. Odotamme digitalisaation, automaation ja data-analytiikan lisäämisen parantavan entisestään kilpailukykyämme sekä alentavan ympäristökuormaamme. Nämä asiat edustavat meille tärkeitä asiakaslähtöisyyden, kannatta­van liiketoiminnan sekä kehittämisen ja kehittymisen arvoja, Caroline Grotenfelt-Fyhr kertoo.

Vastuullisuusraportissa Järvikylä ilmoittaa tavoitteekseen vuodelle 2023 mahdollisimman muovittoman ja hyvin kierrätettävän kuluttajapakkauksen kehittämisen ja käyttöönoton. Tuotteissa käytettävät ruukut ovat jo biohajoavia.

Perinteet velvoittavat vastuullisuuteen

Yrityksen toimintaympäristö Järvikylän kartanon mailla muistuttaa päivittäin siitä, että vastuullisuus, kehitys ja jatkuvuus tukevat toisiaan.

– Sukutilalla on 350 vuoden aikana maatalouden ohella toiminut myös kansakoulu, meijerikoulu ja sotasairaala  – sosiaalista vastuuta on siis vaalittu ennenkin, Grotenfelt-Fyhr kertoo.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!