Isokaski jelppaa kuluttajia

Jouko Tikkanen Uutiset, Videot Leave a Comment

Isokasken yritysideana on vuosikymmenten ajan ollut pestä, pilkkoa ja pakata juureksia kuluttajapakkauksiin ja näin helpottaa niiden ostamista ja käyttöä kotitalouksissa. Artikkeli on julkaistu Puutarha-Sanomat -lehdessä nro 9/2018.

Täksi syksyksi hankituttu korjuukone nostaa kaksi porkkanapenkkiä kerralla.

Jukka Isokaski on syyskuun lopulla aloittanut porkkanasadon noston Kauhajoen Ikkelänjärven pellolla, joka on 60 kilometrin päässä tilakeskuksesta. Samanaikaisesti työntekijät nostavat lanttua Honkajoella sijaitsevilla pelloilla. Palsternakan annetaan vielä kasvattaa juurta.

– Porkkanasato vaihtelee eri lohkoilla, mutta kokonaissato jäänee ehkä 30 prosenttia tavanomaista satoa pienemmäksi. Lantusta saadaan liki täysi sato. Palsternakan sato on vielä epävarma, se jäänee myös normaalia pienemmäksi, arvioi Jukka satonäkymiä.

Jukka kertoo, että uudella kaksirivisellä Dewulf-merkkisellä korjuukoneella hän pystyy nostamaan 2–3 hehtaaria päivässä. Säiliöstä porkkanat puretaan kuution laatikoihin, jotka ovat traktorin peräkärryllä ja siihen kytketyn vankkurin lavalla.

Isokasken maatilalla viljellään juureksia 60 hehtaarin alalla ja 70 hehtaaria on viljalla. Jalostustoiminta on eriytetty vuonna 2002 omaksi yhtiökseen, Isokaski Oy:ksi.  Yrityksellä on Isokasken maatilan lisäksi puolenkymmentä muuta sopimusviljelijää.

– Kaikki vihannessato valmistetaan kuluttajapakkauksiin pilkottuina eikä vihanneksia myydä kokonaisina juuri lainkaan, kertoo Jukka.

– Selleri ja purjo ostetaan, mutta nekin ovat nyt kotimaisia, lisää Erkki Isokaski.

Aino ja Erkki Isokaski aloittivat juuresten pesun, pilkkomisen ja pakkaamisen 1970-luvulla. Sukupolvenvaihdos toteutettiin tilalla vuonna 2001 ja Jukka Isokaski on vahvasti kehittänyt jalostustoimintaa.

– Meillä on 25 eri tuotetta. Kaikkein suosituin tuote on aina ollut keittojuurekset. Uunijuuresten kysyntä on viime vuosina ollut kasvussa, kertoo Jukka.

Jukka toteaa, että valmiin juurespakkauksen ostaja saa juuri sopivan määrän ja sopivassa suhteessa vihanneksia eikä hänellä synny jätettä lainkaan.

Lue koko artikkeli tästä.(hinta 5 €/lehti)

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!