Bioenergia avainasemassa uuden päästötavoitteen saavuttamisessa
Euroopan komissio esitteli 20.7.2016 ehdotuksensa siitä, miten EU vähentää päästöjään päästökaupan ulkopuolella – esimerkiksi liikenteessä – ja maankäyttösektorilla … Lue lisää >
Euroopan komissio esitteli 20.7.2016 ehdotuksensa siitä, miten EU vähentää päästöjään päästökaupan ulkopuolella – esimerkiksi liikenteessä – ja maankäyttösektorilla … Lue lisää >
Ensimmäiset vadelmat ovat kypsyneet jo maan etelä- ja keskiosissa. Vadelma tukee saumattomasti mansikan lyhyeksi ja heikohkoksi jäävää satokautta. … Lue lisää >
Tyrnävä tunnetaan vahvasta maataloudestaan ja ennen kaikkea perunoistaan. Nyt kunnassa on ryhdytty kokeilemaan kuituhampun tuottamista. Kuituhamppu oli aikoinaan … Lue lisää >
Marjojen kulutusbuumi on lisännyt tuoreina myytävien marjojen kysyntää. Kuluttajat arvostavat entistä enemmän marjan ulkonäköä, kokoa ja laatua. Luonnonvarakeskus … Lue lisää >
Biolan käyttää kesämökkien harmaavesisuodattimissaan vesisammalta biologisena suodatinmateriaalina. Viime vuosina vapaa-ajan asuntoihin asennettujen harmaavesisuodattimien määrä on kasvanut ja näin … Lue lisää >
Luonnonvarakeskuksen (Luke) kannattavuuskirjanpidon tulosten mukaan mehiläistarhauksen kannattavuus parani reippaasti vuonna 2014. Yrittäjätuloa muodostui 21 800 euroa yritystä kohti … Lue lisää >
Suonenjoen mansikan satavuotistaivalta juhlitaan tänä vuonna monin tavoin. Viljelijöitä edustava Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys täyttää puolet viljelyn historiasta … Lue lisää >
Kesän 2016 ensimmäinen koloradonkuoriainen on havaittu Kouvolassa. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kehottaa kaikkia perunanviljelijöitä tarkkailemaan perunakasvustoja erityisesti Kaakkois-Suomen alueella, jossa … Lue lisää >
Marjojen kulutusbuumi on lisännyt tuoreina myytävien marjojen kysyntää. Kuluttajat arvostavat entistä enemmän marjan ulkonäköä, kokoa ja laatua. Luonnonvarakeskus … Lue lisää >
Euroopan unionin yhteisestä sokerikiintiöjärjestelmästä luovutaan 30.9.2017. MTK:n sokerijuurikasvaliokunnan puheenjohtaja Pekka Myllymäen mukaan muutos luo painetta sekä kansalliseen että … Lue lisää >