Livia kouluttaa oppisopimuksella hevimestariksi

Liki parikymmentä myyjää opiskelee HEVI-mestarin tutkintoa ammattiopisto Liviassa. Puutarha-Sanomat kävi tapaamassa opiskelijoita heidän työpaikoillaan K-Supermarket Okeroisessa ja K-Supermarket Orimattilassa. Parhaillaan on haku uuteen koulutukseen. Lue artikkelit Puutarha-Sanomien numerosta 2/2025, katso video!

Kauppias Miia Järvipalo ja hevisti Nina Janatuinen.

PUUTARHA-SANOMAT / LAHTI

K-Supermarket Okeroinen on Lahden ja Hollolan rajalla. Heviosasto pursuaa kukkia, vihanneksia ja hedelmiä houkuttelevana.

–  Vaikka olen ollut hevissä jo parikymmentä vuotta, olen silti halunnut lähteä opiskelemaan ja kehittämään itseäni sekä omaa heviosastoani. Aina on uutta opittavaa, sillä maailma muuttuu, sanoo Nina Janatuinen.

Nina löysi netistä Ammattiopisto Livian tarjoaman HEVI-mestarikoulutuksen vuosi sitten ja se sopi hänen elämäntilanteeseen. Nyt Ninan opinnot ovat lopuillaan, kun jäljelle on enää yhdet lähipäivät Kaarinan Tuorlassa, joka sijaitsee vanhan Ykköstien varrella 12 kilometrin päässä Turusta.

– Kokoonnumme kaikkiaan kuusi kertaa kahdeksi päiväksi. Viimeisten lähipäivien aiheena on marketmyymälän kukkaosaston hoitaminen, toteaa Nina ja samalla hän voi ylpeänä esitellä tulppaanien loistoa Okeroisten ”supparissa”.

Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 2/2025, lehden hinta on 5 €, tilaajille yli 200 lehden arkisto on ilmainen!