MTK: Komission esitys ei ratkaise lannoitemarkkinoiden kriisiä

Euroopan komissio julkisti tiistaina lannoitteita koskevan toimintasuunnitelmansa. Komissio esittää suunnitelmassaan ratkaisuja lannoitesektorin Iranin sodasta johtuvan kriisitilanteen helpottamiseksi. MTK pitää komission avausta tärkeänä, mutta korostaa, että esitettyjen toimien on oltava mittaluokaltaan riittäviä vastaamaan tilanteen vakavuuteen.

Lannoitteiden hinnat ovat korkeita ja myös niiden saatavuus sakkaa. Monet viljelijät ovat vähentäneet lannoitteiden käyttömääriä nyt kevätkylvöjen aikaan. Arkistokuva.

Komission toimintasuunnitelma tähtää lyhyellä aikavälillä tuomaan helpotusta viljelijöille kriisirahoituksen, tukien joustojen ja valtiontukimahdollisuuksien avulla lannoitteiden korkean hinnan ja heikon saatavuuden keskellä.

MTK korostaa, että komission esittämät nopean aikavälin tukitoimet kuten kriisirahoituksen lisääminen ja CAP-rahoituksen joustavoittaminen ovat tarpeellisia, mutta vaikutukset uhkaavat jäädä vähäisiksi. Esimerkiksi suunnitelman 60 miljoonan tullilievennykset ovat kriisin mittaluokkaan nähden marginaalisia.

– Tilanteessa, jossa tuotantokustannukset ovat nousseet näin voimakkaasti, tarvitaan sekä välitöntä helpotusta että rakenteellisia ratkaisuja. Komission suunnitelmat eivät tarjoa viljelijöille suuria konkreettisia apuja, vaan pallo heitettiin takaisin jäsenmaille, MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg kommentoi.

MTK edellyttää, että Suomi hyödyntää täysimääräisesti komission tarjoamia joustoja maatalouden kannattavuuden ja tuotannon jatkuvuuden turvaamiseksi. Tämän lisäksi tarvitaan kansallisen ruokastrategian toimenpideohjelmaan käytännön tekoja omavaraisuuden ja kriisinkestävyyden parantamiseksi.

– Koko ruokaketjun yhteistoiminta on välttämätöntä kriisin ratkaisemiseksi. Ensimmäinen ja nopein askel on sopimusten uudelleentarkastelu tulevan elintarvikemarkkinalain hengen mukaisesti kaikilla sopimustasoilla, Åberg korostaa.

Alla komission tiedote lannoitekriisin helpottamiseksi:

Komissio suunnitelmalla turvataan lannoitteiden tarjonta ja ruokaturva Euroopassa

Euroopan komissio hyväksyi 19.5.2026 lannoitteita koskevan toimintasuunnitelman. Kyseisellä aloitteella tuetaan viljelijöitä, joiden toimintaa lannoitteiden nousevat hinnat ja tarjonnan vähyys vaikeuttavat. Lisäksi sillä vahvistetaan EU:n omaa tuotantoa ja vähennetään Euroopan riippuvuutta tuonnista. Suunnitelmalla varmistetaan ruokaturva ja vahvistetaan Euroopan strategista riippumattomuutta sekä edistetään samalla EU:n ilmasto- ja ympäristötavoitteita.

Viimeaikaiset tarjonnan häiriöt ja hintojen epävakaus ovat aiheuttaneet viljelijöille ympäri Eurooppaa yhä enemmän paineita. Samalla on käynyt ilmi, miten altis Eurooppa on lannoitteiden tarjonnan häiriöille. Tänään esitetty lannoitteita koskeva toimintasuunnitelma sisältää sekä välittömiä tukitoimia, joilla tuetaan lannoitteiden kohtuuhintaisuutta ja toimitusvarmuutta, että pidemmän aikavälin toimia, joilla vahvistetaan Euroopan lannoitetuotantoa, parannetaan toimitushäiriöiden sietokykyä ja nopeutetaan siirtymistä biopohjaisiin, vähähiilisiin ja kiertotalouteen perustuviin lannoitteisiin.

Tukea viljelijöille ja varmuutta lannoitteiden saatavuuteen

Komissio myöntää kohdennettua poikkeuksellista tukea EU:n maatalouspolitiikan nykyisten välineiden kautta EU:n viljelijöille, joihin lannoitteiden hintojen nousu vaikuttaa. Komissio ehdottaa EU:n talousarviovarojen käyttämistä maatalousvarauksen huomattavaan vahvistamiseen. Ennen kesää esiteltävän rahoituspaketin tarkoituksena on helpottaa välittömästi viljelijöiden maksuvalmiutta ennen seuraavaa tuotantokautta ja auttaa turvaamaan maataloustuotannon jatkuvuus.

Helpottaakseen tilannetta nopeasti komissio aikoo myös esittää kohdennetun lainsäädäntöpaketin, jonka myötä jäsenmaat voivat hyödyntää nykyisten yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) strategiasuunnitelmiensa mukaista tukea kaikilta osin. Tähän sisältyy uusi maksuvalmiusjärjestely kassavirran tukemiseksi, lisäjousto ennakkomaksuihin sekä paremmat kannustimet tehokkaammille viljelykäytännöille. Näiden käytäntöjen avulla voidaan vähentää ja optimoida lannoitteiden käyttöä, siirtyä biopohjaisiin lannoitteisiin ja investoida tarvittaessa maatilojen kriisinkestävyyteen.

Muut viljelijöitä tukevat toimet koskevat esimerkiksi parempaa ravinnehuoltoa sekä ravinnetehokkaiden viljelykäytäntöjen kehittämisen ja käyttöönoton tukemista. Komissio aikoo myös esittää toimenpiteitä mädätteiden käytön helpottamiseksi ympäristönsuojelusta kuitenkaan tinkimättä.

EU:n tuotannon vahvistaminen, kiertotalouden edistäminen ja hiilestä irtautuminen

Komissio tukee EU:n omaa lannoiteteollisuutta, jotta voidaan estää teollisuuden katoaminen, taata jatkuva tarjonta ja vähentää EU:n riippuvuutta tuonnista. Edistääkseen kiertotaloutta ja vähentääkseen päästöjä komissio kannustaa käyttämään eurooppalaisia vaihtoehtoja. Tähän kuuluu orgaanisten, biopohjaisten lannoitteiden käyttö ja muiden vaihtoehtojen suosiminen perinteisten mineraalituotteiden sijaan. Muita ratkaisuja ovat leväbiomassa, muut maanparannusaineet, mikrobivalmisteet, biostimulantit sekä typen ja fosforin talteenotto.

Päästökauppajärjestelmän tulevan uudelleentarkastelun yhteydessä tarkastellaan vaihtoehtoja, joilla voidaan varmistaa, että lannoiteteollisuudelle mahdollisesti annettava lisäjousto sidotaan velvoitteeseen vähähiilistää tuotantoa sekä turvata Euroopassa tuotettujen lannoitteiden saatavuus ja kohtuullinen hinta. Tämä vahvistaa pitkällä aikavälillä eurooppalaista teollisuutta.

Komissio tarkastelee myös, miten se voi tarjota oikeanlaisia kannustimia hiiliviljelylle ja hiilenpoistolle. Samalla se aikoo vähentää tarpeetonta byrokratiaa ja markkinoiden esteitä ja ehdottaa uusia toimenpiteitä kestävien unionissa tuotettujen lannoitteiden kysynnän lisäämiseksi.

Kiertotalouden käytäntöjen virtaviivaistamiseksi komissio arvioi toimenpiteitä jätepuitedirektiivin arvioinnin yhteydessä.

Olemassa olevaa rahoitusta, erityisesti koheesiorahastoja, suunnataan biokaasun ja biometaanin tuotannon ja jätevesi-infrastruktuurin investointien tukemiseen. Näin voidaan tehostaa lietteen hyödyntämistä ja ravinteiden talteenottoa.

Markkinoiden avoimuus, valmius sekä sidosryhmien välinen vuoropuhelu

Komissio käynnistää lannoitteiden arvoketjua koskevan EU:n kumppanuuden, jonka puitteissa lannoitteiden tuottajat, viljelijät ja jäsenmaat voivat keskustella, miten haasteet voidaan ratkaista yhdessä ja kohtuuhintainen ruoka turvata kaikkialla EU:ssa. Kumppanuuden ensimmäinen poliittinen vuoropuhelu järjestetään lähikuukausina.

Lisäksi komissio tehostaa markkinoiden seurantaa ja ennakkovaroitusvalmiuksia ja ehdottaa oikeasuhteista kehystä, jolla varmistetaan lannoitteita koskevien ajantasaisten ja säännöllisesti päivitettävien tietojen saatavuus EU:ssa. Komissio laatii selvityksen siitä, miten hiilirajamekanismiin (CBAM) ja päästökauppajärjestelmään liittyvät kustannukset siirtyvät viljelijöiden maksamiin lannoitehintoihin ja edelleen elintarvikkeiden hintoihin.

Varautumisen vahvistamiseksi komissio arvioi varastointia ja muita vaihtoehtoja keskeisten lannoitteiden ja tuotantopanosten turvaamiseksi.

EU jatkaa yhteistyötä kansainvälisissä yhteistyökehyksissä sekä ehdokasmaiden, naapurimaiden ja muiden kumppanimaiden kanssa avoimuuden lisäämiseksi, lannoitteiden ja niiden tuotantopanosten hankintalähteiden monipuolistamisen edistämiseksi sekä molempia osapuolia hyödyttävien investointimahdollisuuksien kartoittamiseksi.