Suomalaisia varhaisperunoita myynnissä Lidleissä ympäri maan

Kotimaisen varhaisperunan sesonki on kesän merkki. Nyt kaikista Lidlin myymälöistä Hangosta Sodankylään saa suomalaista varhaisperunaa. Sesonki pääsi alkamaan tänä vuonna tavallista aiemmin.

Suomalaiset varhaisperunat löytyvät kaikista Lidlin 208 myymälästä ympäri maan. Tyypillisesti kotimaisen varhaisperunan sesonki alkaa kesäkuun alun tienoilla. Leudon talven vuoksi sesonki alkoi tänä vuonna hieman aikaisemmin.

Arttu Syrjänen kertoo, että kaikissa maamme Lidl-myymälöissä on tarjolla kotimaista varhaisperunaa toukokuun 26. päivästä alkaen. Arkistokuvassa talviperunaa.

– Suomalaisen varhaisperunan saapuminen Lidliin on varma kesän merkki, jonka maussa on lupaus ihanasta ja helposta kesästä. Arvostamme korkealle kotimaista varhaisperunaa ja kaikkia sen viljelijöitä. Varhaisperunat pääsevät myymälöissämme hyvin esille nyt kun sesonki on alkanut, kertoo Lidlin hevi-osaston päällikkö Arttu Syrjänen.

Suomalaisen varhaisperunan hinta 26.5.2025 on 9,99 euroa kilolta. Hinnat voivat vaihdella päivittäin. Lähtökohtaisesti kotimaisen perunan hinta laskee sesongin vahvistuessa.

Ruotsalaista varhaisperunaa on vielä muutaman viikon ajan tarjolla kotimaisen rinnalla, minkä jälkeen Lidl myy vain sataprosenttisesti kotimaisia varhaisperunoita.