Coop-tuotteista tulee S-ryhmän laajin tuotesarja

Jo lähes neljäsosa entisistä Rainbow-tuotteista korvautuu kevään aikana Coop-tuotteilla S-ryhmän myymälöissä. Coop-tuotesarjaan tuodaan jatkuvasti myös uusia tuotteita. Coop-tuotteita löytyy siis jo osapuilleen saman verran kuin mitä Xtra- tai Kotimaista-tuotesarjoihin kokonaisuudessaan kuuluu. Coopista kasvaa S-ryhmän selvästi laajin oma tuotesarja, johon tulee kuulumaan yli 1500 tuotetta.

S-ryhmän omista merkeistä vastaava johtaja Nina Paavilaisen mukaan asiakkaat ovat ottaneet Coop-tuotesarjan kiinnostuksella vastaan.

S-ryhmän omista merkeistä vastaava johtaja Nina Paavilaisen mukaan asiakkaat ovat ottaneet Coop-tuotesarjan kiinnostuksella vastaan.

– Coopin ja sen hyvän laatu-hintasuhteen tunnettuus ovat jatkuvassa kasvussa. Kuhina on käynyt erityisesti pasta- ja tex mex -hyllyillä, joissa Coop-tuotteita on jo erityisen paljon.

– Myös maaliskuun puolivälissä myyntiin tuotu Coop-lager on herättänyt kiinnostusta – kirvoittihan sen edeltäjän, Rainbow-lagerin poistuminen runsaasti keskustelua. Voin vakuuttaa, että maku on kohdillaan ja pakkaus entistä ehompi, sanoo Paavilainen.

Juomahyllyllä suosittu kevään uutuus on ollut myös Coop-ananaslonkero sekä Coop-sima, joka kävi erinomaisesti kaupaksi jo maaliskuun puolella.

Coop on herättänyt huomiota myös hedelmä- ja vihannesosastolla, missä monen myymälän valikoimaan on lisätty edullisia Coop-sitruunoita ja Coop-mandariineja sekä joissain myymälöissä myös Coop-banaaneja. Muita suosittuja Coop-tuotteita ovat muun muassa erilaiset perunapakasteet, kuten Crispy long -ranskanperunat ja röstiperunat, maksalaatikko rusinoilla, kana-taco-salaatti, gnocchi-kuviopasta sekä mehutiiviste.

– Kevään aikana myslien ja granoloiden valikoima uudistuu ja esimerkiksi jo myynnissä oleva Coop Crunchy Granola jogurtti-mansikka on ollut hitti. Parhaillaan Coop-tuotteiksi vaihtuvat myös 150 gramman jogurttipikarit, joista niin ikään mansikkamaku on löytänyt tiensä ostoskoreihin.

Suositussa ja monipuolisessa kolmioleipien valikoimassa uudet Coop-tuotteet ovat myös löytäneet ostajansa. Joissakin tuoteryhmissä, kuten juustoraasteissa, on Coop-tuotteiden kauppa käynyt jopa paremmin kuin edeltäneiden Rainbow-tuotteiden kohdalla.

– On ilo huomata, että Coopin laatu-hinta-suhde tunnistetaan arjessa, iloitsi Paavilainen S-ryhmän tiedotteessa.

Maaseudun Tulevaisuus -lehden (15.4.2024) mukaan tanskalainen Coop-possunfilee on syrjäyttänyt S-kauppojen hyllyiltä kotimaisen possunfileen pois. Asiasta kirjoitetaan paljon sosiaalisessa mediassa ja myös jotkut kansanedustajat ovat ilmaisseet tyrmistyksensä kotimaisen tuotteen vaihtamisesta ulkomaiseen.