Poiminta lehdestä nro 5/2022: S-ryhmällä on hevi hyppysissä

SOK:n hevitiimi on paljon vartijana, kun kaupparyhmän markkinaosuus on lähes puolet. Tiimi päättää ketjujen valikoimista, hinnoista ja tuotteiden hankinnoista. Varastotuotteiden pitkä sopimukset jatkuvat. Artikkeli on julkaistu Puutarha-Sanomien numerossa 5/2022.

Tuoteryhmäjohtaja Veli-Matti Puhakka on ollut SOK:n heviryhmässä vuodesta 2006 alkaen, vuosina 2008–2010 hän oli Coop Tradingin palveluksessa Espanjan Valenciassa hoitamassa Pohjoismaiden osuuskauppojen hevin hankintaa.

PUUTARHA-SANOMAT / HELSINKI

Tuoteryhmäjohtaja Veli-Matti Puhakka ja hänen tiiminsä seitsemän tuoteryhmäpäällikköä hoitavat S-kauppojen hevi- ja kukkavalikoimaa sekä tuotteiden hankintaa ja hinnoittelua.

– Viime vuonna hankintaan liitettiin valikoimat. Meidän ohjauksessa on neljä ketjua: Prismat, S-marketit, Alepat ja Salet sekä ABC-liikenneasemien marketit. Kunkin ketjun kaikissa myymälöissä hinnat ovat samat koko Suomessa, kertoo Veli-Matti Puhakka.

– Alueosuuskaupat tekevät myös omaa hankintaa ja voivat myös hinnoitella paikallisia tuotteita. 

S-ryhmän ketjuohjaus määrittelee, minkä verran kullekin tuotteelle annetaan hyllytilaa ja missä kohdassa tuotteet kaupassa ovat.

– Hevin tilahallinnassa on liikkumavaraa ja hevihoitajat voivat ohjeita soveltaa. Satokausipöytä tuotteistetaan täältä. Se on ollut toimiva juttu ja kuluttajat ovat siitä kiinnostuneita. Pöydälle nostetaan sesonkituotteet silloin, kun ne ovat parhaimmillaan.  

Kurkun kotimaisuus 98 %

Puhakan tiimi käy tavarantoimittajien kanssa viikkoennusteet läpi ennakkoon.

– Hankintamarkkinoilta tulee signaaleja satotilanteesta. Joskus tuotanto-olosuhteet ovat hyvät ja tavaraa tulee paljon. Silloin olemme pyrkineet auttamaan tekemällä muun muassa kukkakaali- ja kesäkurpitsahaasteita sosiaaliseen mediaan.

Kotimaisten kasvihuonevihannesten hinnat ovat menneenä talvena olleet kaupoissa korkeat, mikä on näkynyt myyntimäärien pienentymisenä.

– Hintakampanjoilla menekkiä voi edistää tiettyyn pisteeseen. Kun kurkun hinta laskee alle 2 euron haamurajan, sen menekki kasvaa. Mutta kun lähestytään euroa, ei hinnanlasku enää vauhdita myyntiä.

Kasvihuonekurkusta liki kaikki on nykyisin kotimaista, toteaa Veli-Matti Puhakka.

Puhakka toteaa, että vihanneksissa kotimaisuus on hintaa tärkeämpi tekijä ja kotimaisen kurkun osuus SOK:n hankinnasta on jo 98%.

– Olemme ”joutuneet” jättämään tuontikurkun pois kauppojen valikoimista. Pyöreän tomaatin kotimaisuusaste on 80 % ja se kipuaa vielä ylemmäksi.

Kasvihuonevihannekset ja avomaan kesävihannekset hinnoitellaan viikoittain, seuraavan viikon hinta lyödään lukkoon torstaina.

– Joskus joudutaan hintaa muuttamaan kesken viikon etenkin mansikalla ja varhaisperunalla sekä muilla avomaantuotteilla. Myymälöiden kassajärjestelmiin muutos saadaan täältä käsin nappia painamalla, mutta vain osassa kaupoista on digitaaliset näytöt ja kaupan henkilökunta joutuu printtaamaan uudet hintalaput.


Varastotuotteissa pitkät sopimukset

Perunan ja varastovihannesten – sipulin, porkkanan, muiden juuresten – hankintasopimuksissa SOK on noudattanut parin vuoden ajan yli satokauden meneviä hankintasopimuksia.

– Sovimme viime vuoden lopulla tulevan varastokauden määristä ja hinnoista. Polttoväli sopimuksen teosta toimitusten alkamiseen on 9 kuukautta.

S-ryhmällä on varastotuotteissa yli satokauden meneviä sopimuksia. Perunatiskiä Kuopion Prismassa. Lue ”Kuopion Prisma uudistui isosti” -artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 2/2022.

Veli-Matti Puhakka perustelee pitkiä sopimuksia sillä, että heitä on tuottajapuolelta vuosia haastettu pitkiin sopimuksiin, kun teollisuudellakin niitä on.

– Kilpailulain nojalla meidän tulee antaa kaikille yhtenäinen mahdollisuus menestyä. Tavarantoimittajat antavat meille tuotteensa määrän ja hinnan. Haluamme sopia asioista ennekuin viljelijät ryhtyvät hankkimaan tuotantopanoksia kuten siemeniä, lannoitteita ja vuokraamaan peltoa.

Puhakka toteaa, että sopimukset on mahdollista avata puolin ja toisin, jos ennalta arvaamatonta tapahtuu.

– Hintaa peilataan satoa vasten, kun LUKElta saadaan riippumatonta tietoa sadosta. Myös panosten voimakkaat hintamuutokset ja tuotteiden laatu voivat olla perusteina sopimusten avaamiselle.

Veli-Matti Puhakka toteaa, että nyt päättymäisillään oleviin perunasopimuksiin tehtiin alkuvuodesta tarkistuksia voimakkaan kustannusnousun vuoksi.

– Ukrainan tilanne vaikuttaa ensi syksyn arviointiin.

Kukkaryhmä kasvaa

SOK:n tavarantoimittajaksi haluava tuottaja voi olla yhteydessä Puhakkaan ja hänen tiimiinsä. Pientuottaja voi olla yhteydessä alueensa osuuskauppaan. Inexin logistiikka keskus on Sipoossa ja alueterminaaleja on Sipoon lisäksi Lempäälässä, Kuopiossa ja Oulussa.

Korona-aikaan hevin myynti vähittäiskaupoista kasvoi, kun suurkeittiöpuoli oli osin kiinni. Nyt volyymit palautuvat normaalille – vuoden 2019 – tasolle.

– Kukkien myynti kärsi korona-aikana, kun kaupoissa käytiin harvemmin ja kylävierailuja ei ollut. Kotoilu lisäsi kukkien käyttöä, mutta kukkien kokonaismyynti marketeista väheni. Nyt kukkaryhmä myy edellisvuosia enemmän.

Puhakan tiimi saa myyntimarkkinasta hyvin paljon asiakasryhmäkohtaista tietoa, mitä kerryttävät miljoonat vihreät S-etukortit. Lisäksi kaupoista tulee reaaliaikaistatietoa kassojen läpi menneistä kasvisostoista.

– Saamme tietoa jopa enemmän kuin pystymme käyttämään. Muutaman viime vuoden aikana tietoa on ryhdytty hyödyntämään entistä paremmin. Analysoimme kuluttajaryhmien ostokäyttäytymistä. Myyntiä voidaan tarkastella muun muassa alueellisesti, sukupuolen, iän tai muun demografisen ryhmän perusteella.

– Monessa tuotteessa kuitenkin historia eli edellisvuosien myynti antaa parhaan ennusteen, kun sesongit toistuvat.  Vuodet eivät kuitenkaan ole veljeksiä, muistuttaa Puhakka.

S-ryhmä on uudistanut Prismat ja nyt S-marketien uudistus on loppusuoralla. Seuraavana vuoroon tulevat pienet myymälät.

– Uudistukset näkyvät ketjujen vetovoiman lisääntymisenä. Tosin koronavuodet ovat sekoittaneet signaaleja. Nyt käyntikerrat lisääntyvät ja markkinaosuutemme voi kasvaa.

S-ryhmän markkinaosuus on vuonna 2020 ollut 46 prosenttia. Puhakan arvion mukaan hevissä markkinaosuus on pikkuisen korkeampi.

– Nielsenin kassakuittiseurannan mukaan kolistellaan jo 50 %:n nurkkia, tarkentaa Veli-Matti Puhakka.

SOK:n hevitiimi toukokuussa 2022