Vuoden 2022 parhaiksi hedelmä- ja vihannesosastoiksi on valittu K-Citymarket Päiväranta ja Food Market Herkku Helsinki. Finaalikaupat olivat tuomariston mielestä kaikki korkeatasoisia, joista asiakkaat ostavat kasviksia mielellään.
PUUTARHA-SANOMAT
Suomen Paras HeVi 2022 -kilpailussa kuopiolainen KCM Päiväranta voitti hypermarketien sarjan ja Helsingin keskustan Stockmann-tavaratalossa toimiva Food Market Herkku voitti marketsarjan. Kilpailun järjesti ammattilehti Puutarha-Sanomat jo kuudennen kerran. Kilpailuun ilmoittauduttiin viime vuoden kesäkuussa ja finaalin päässeet kahdeksan kauppaa julkistettiin tämän vuoden tammikuussa.
Food Market Herkku toisti voittonsa
Marketsarjan voittajaksi valittiin Food Market Herkku Helsinki. HOK-Elanto osti Stockmann Herkun 2017 ja alkuun oli huolta, kuinka premium-tasoiselle kaupalle käy osuuskaupan omistuksessa. Food Market Herkku on voittanut jo toistamiseen Puutarha-Sanomien järjestämän hevikilpailun, mikä osoittaa, että kaupan taso on huippua.
Food Market Herkun myyntiala on 5000 neliötä. Kauppa kertoo panostavansa hevissä näyttävyyteen, ajankohtaisiin ja satokauden parhaimpiin tuotteisiin sekä värikkyyteen.
– Suunnittelemme esillepanot niin, että ne ovat värikkäitä ja miellyttävät silmää, kertoo hevivastaava Minna Johansson.
Vaikka Food Market Herkku on Helsingin keskustassa, on hevissä runsaasti suoratoimittajia, useat Varsinais-Suomesta.
Kilpailun tuomaristo totesi, että Food Market Herkun hevi on joka päivä näyttävä ja tuotteet ovat laadukkaita ja tuoreita. Eksoottisetkin tuotteet tuodaan hyvin esille. Tunnelma on sopivasti torimainen ja asiakkaalle tulee ostointo.
Tuomariston erityishuomiona oli hevin integrointi palvelutiskiin, jossa hedelmät ovat pilkottuina annoksiin, kasvikset smoothieina ja juurekset mehuina.
Marketsarjassa yleisö äänesti eniten Tampereen Sokos Herkkua.
Tuomaristossa olivat Merja Söderström Päivittäistavarakaupan yhdistyksestä, Samuli Karjula Satokausikalenterista, Timo Taulavuori Puutarhaliitosta ja Jouko Tikkanen Puutarha-Sanomista.