Perunasta tuttu Mummon tulee markkinoille kalan kanssa

Vähärasvaiset tikkuranskanperunat ja silakka-kirjolohipyörykät on kotimainen vastine perinteiselle brittiherkulle. Mummon ranskanperunoita ei uppopaisteta öljyssä, vaan ne dipataan kevyesti rypsiöljyyn kypsennyksen ja kuivauksen jälkeen. Kala on Saaristomeren kestävästi kalastettua silakkaa ja kasvatettua kirjolohta.

– Mummon lisäaineettomissa ranskanperunoissa yhdistyy hyvä maku ja erittäin alhainen rasvapitoisuus, alle viisi prosenttia. Kotimainen kala puolestaan sopii kotimaisten ranskanperunoiden kylkeen. Fish & Chips on klassinen yhdistelmä aitoa ruokaa. Myös ruoan alkuperällä ja ekologisuudella on iso merkitys tämän päivän kuluttajalle, toteaa Pohjolan Peruna Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sarlund.

Uimarisuuruus Hanna-Maria Hintsa (o.s. Seppälä) antoi kasvonsa uutuustuotteelle.– Uinnin MM-kultamitalisti Hanna-Maria Hintsa sopii uutuustuotteen kasvoksi kuin kala veteen. Lääkäriksi opiskeleva Hintsa tutustui tuotteeseen ja totesi sen istuvan hänen arvomaailmaansa. Vähärasvaiset ranskanperunat ja vastuullisesti pyydetty sekä kasvatettu kotimainen kala ovat yhdistelmä, jollaista ei ole ollut markkinoilla aiemmin, kertoo Pohjolan Perunan markkinointijohtaja Jami Teirikari.

Entisen huippu-urheilijan päivittäinen ruokavalio on kasvispainotteista, joskin ruokapöytään valikoituu silloin tällöin myös kalaa tai kanaa.

– Arvostan sitä, että ranskanperunoiden rasvan laatu ja määrä on huomioitu. Pyrin valitsemaan aina kotimaisen vaihtoehdon, jos se vain on mahdollista. Mummon Fish & Chips on mielestäni erinomainen tuote herkkunälkään, jos haluaa valita terveellisemmän vaihtoehdon tinkimättä mausta, Hanna-Maria Hintsa toteaa.

Kotimaisella ruoalla on kysyntää

– Mummon ateriaperheen myynti on kehittynyt tasaiseen tahtiin ja kokeilijat ostavat tuotteita mielellään uudelleen. Meiltä on myös kysytty, olisiko mahdollista saada Fish & Chips tuoteperheeseen mukaan. Emme kuitenkaan halunneet tehdä lanseerausta ennen kuin saimme laadukkaan, täysin kotimaisen kalakomponentin suositun tikkuperunan kylkeen. Mummon Fish & Chips on saanut innostuneen vastaanoton kauppaketjuilta, ja olemme saaneet tuotteen hyvin kauppojen valikoimiin, kertoo Pohjolan Perunan myyntijohtaja Jari Järvinen.

Fish & Chips -aterian historia juontaa juurensa aina 1800-luvun puoliväliin, jolloin sitä on myyty Englannissa tiettävästi ensimmäisen kerran. Nykyään klassikon asemaan noussutta brittiherkkua myydään kotimaassaan katukojuissa ja pubeissa oluen kanssa. Fish & Chips on suosittu herkku myös Australiassa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa ja eri puolilla maailmaa.

Pohjolan Peruna Oy on ensimmäinen suomalainen teollisen mittakaavan perunanjalostaja, jonka toiminta käynnistyi Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1962. Tehdas käsittelee ja jalostaa pääasiassa omien sopimusviljelijöiden perunaa lähemmäs 40 milj. kiloa vuodessa.

Pohjolan Perunan tuotemerkkejä ovat nykypäivän tiedostaville kotikokkaajille suunnattu ROOTY, useammalle sukupolvelle tuttu perinteinen Mummon sekä HoReCa-käyttöön tarkoitetut Mestari-tuotteet. Tuotevalikoimaan kuuluu erilaiset kuivatuotteet, pakasteet, tuoretuotteet ja valmisateriat.

Lue toimitusjohtaja Pekka Sarlundin haastattelu Puutarha-Sanomien numerosta 8/2020

Lue lisää Pohjolan Perunan tuotekehityksestä:

Kotimaiselle ”riisille” Vuoden innovaatio -palkinto

Rooty-peruna on trendiruokaa