Marjojen poiminta perustuu valtaosaltaan ulkomaiseen työvoimaan, minkä saanti on vaikeutunut pandemian johdosta. Lukessa rakennetaan poimijarobottia, jolla voitaisiin korvata ihmistyötä pellolla. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Puutarha-Sanomien numerossa 2/2021. Katso videoita mansikan poimintaroboteista.

PUUTARHA-SANOMAT / MIKKELI
Luonnonvarakeskuksella on meneillään hanke, jossa rakennetaan mansikan poimintaan kykenevää robottia. Hankkeeseen saatiin Euroopan Maaseuturahastosta innovaatioryhmän rahoitusta 250 000 euroa.
”Robotiikka mansikan sadonkorjuussa” -hankkeen vastuuhenkilönä ja viljelyasiantuntijana on tutkija Kalle Hoppula Sotkamossa ja muu tiimi koostuu automaatiotekniikan ja kuvantunnistuksen asiantuntijoista. Tekniikan tohtori Juha Backman kehittelee robotin alustaa Mikkelissä, Luken tutkimusyhteistyöpaikassa.
– Hankkeen piti alkaa jo 2019, mutta käytännössä se alkoi viime syksynä. Olemme analysoineet ulkomaisia mansikanpoimintarobotteja ja haarukoineet vaihtoehtoja. Komponentit on kilpailutettu ja tavoitteena on, että ensimmäiset mansikat poimitaan jo tulevana kesänä, kertoo Backman.
Tunnelimansikan poimintaan on jo olemassa toimivia robotteja, sillä kasvatuskouruista roikkuvien marjojen koneellinen poiminta on helpommin toteutettavissa. Ulkomailla on myös avomaalle tarjolla suuria ja kalliita koneita.
– Olemme päätyneet kehittämään suomalaisille mäkisille pelloille soveltuvaa robottia, joka poimii vain yhtä penkkiä kerrallaan. Yksittäin ostettuna komponenttien verolliseksi hinnaksi on tullut 45 000 euroa, laskee Backman.
Katso alla olevista linkeistä maailmalla toteutettuja ratkaisuja poimntaroboteiksi.
https://www.youtube.com/watch?v=IkU_j-71OOY
https://www.youtube.com/watch?v=OyA9XnW6BV4
https://www.youtube.com/watch?v=9VpJg2_aTb0
https://www.agrobot.com/e-series
https://www.youtube.com/watch?v=FCivsotZEjk
https://www.youtube.com/watch?v=M3SGScaShhw
https://www.youtube.com/watch?v=RKT351pQHfI&t=1s
https://www.youtube.com/watch?v=FCivsotZEjk&feature=emb_rel_end
https://www.youtube.com/watch?v=XlXSGqvP-A8
ja sitten vielä yksinkertaisempi laite