Lilja Farms on Frex-perunan tuottaja

Rami Lilja on viljellyt peltojaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Hän käyttää nestemäistä kompleksilannoitusta, joka on maan hyödylliselle pieneliötoiminnalle hellävaraista. Perunan mausta ei ole aiemmin maksettu, mutta Frex-perunan myötä viljelijäkin voi saada oikean korvauksen työstään. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Puutarha-Sanomien numerossa 2/2020.

Rami Lilja korostaa viljelykierron tärkeyttä maan mikrobien kannalta. Nyt pellossa on syysruista ja keväällä sekaan kylvetään viherlannoituskasvia. Perunalle tämä pelto tulee vuonna 2021.

Lilja mittautti laboratoriossa perunoidensa ravinnearvoja, jotka nousivat korkeammiksi kuin mitä vertailuarvot olivat niin Suomessa kuin Keski-Euroopassa. Tulosten nojalla hän lanseerasi vuonna 2017 ”Superpotun”.

– Se lähti puolimukavasti liikkeelle, mutta pikkuhiljaa huomio hiipui pois, kun markkinointi puuttui. Ei ollut vielä sen aika.

Lehtijutun perusteella Tapio Knuuttila otti Liljaan yhteyttä ja heidän kesken syntyi ammatillinen yhteistyö, kun molemmilla oli samanlaiset näkemykset perunan viljelytavoista ja mausta.

Frex-perunaa oli näyttävästi esillä Food Market Herkussa.

Maistatustilaisuus synnytti kysynnän

Tämän vuoden tammikuun 21. päivänä eli tarkalleen vuosi Grüne Wochen esiintymisen jälkeen Tapio Knuuttilan Skabam Oy järjesti maistatustilaisuuden Frex-perunasta tiedotusvälineille. Keittiömestari Pekka Terävä ja hänen kollegansa ylistivät perunan makua aivan huikeaksi.  Rami Lilja oli kertomassa perunan viljelytavoista, jotka ovat vähintäänkin hiilineutraaleja.

– Alkuhypetys on ollut aivan eri sfääreissä kuin superpotun lanseerauksessa. Ensimmäistä kertaa kauppaliikkeet ovat olleet näin innostuneita. Toki on ennenaikaista riemuita, sillä aika näyttää, kuinka on tarkoitus mennä, sanoo Rami nöyränä ja jatkaa, ettei hän halua rikastua, vaan ainoastaan pärjätä taloudellisesti.

 

Lilja Farmsin tilalla pellot tasoitetaan gps-kartan avulla. Katso miten tasoitus tapahtuu Maschio tarkkuuslanalla ja 3 D GPS Trimple- järjestelmällä.

Puutarha-Sanomien numerossa 8/2014 Rami Lilja kertoi satelliittiohjatutusta pellon tasauksesta, klikkaa tästä  lehteen