”Tämä on maailman suomalaisin kauppa”

Marraskuussa 2019 avattiin Seinäjoen Ideapark, jonka suurimpana liikkeenä on K-Citymarket.  Kauppias Matti Suominen ideoi uudet tilat heijastamaan asiakaskuntansa arvoja, jolloin kotimainen ruoka nousi aiempaa väkevämmin kärkeen. Artikkeli on julkaistu Puutarha-Sanomien numerossa 2/2020.

Kauppias Matti Suominen kertoo suomalaisuuden ja lähituotannon olevan kaupan liikeidean.

Seinäjoelle nousi monien vaiheiden jälkeen uusi kauppakeskus, Ideapark Seinäjoki. Siinä on satakunta liikettä ja 7 hehtaaria pinta-alaa, joista yksi hehtaari on K-Citymarketilla. Uusien tilojen avautuessa puolen kilometrin päässä oleva K-Citymarket Jouppi suljettiin. Kauppias Matti Suominen siirtyi Joupista Ideaparkiin.

– Etelä-Pohjanmaa on Suomen ruokamaakunta. Suomalaisuus näkyy ja tuntuu joka osastolla kalusteita myöten. Tämä on maailman suomalaisin ruokakauppa, tiivistää Matti Suominen liikeideansa, jonka toteuttamista hän pääsi rakentamaan alusta alkaen.

– Asiakaskunnassamme korostuu suomalaisuus, perinteikkyys ja puhtaat suomalaiset arvot. Tämä näkyy myyntidatasta, joka kertoo mitä menee kaupaksi. Paikallinen tuotanto myös vaikuttaa aika monen asiakkaan toimeentuloonkin jossakin ruokaketjun portaassa.

Kaupan keskellä on ravintola, jossa tehdän ruokaa aamupalasta a la carteen.

Kauppiaan ylpeytenä on kaupan keskellä oleva ravintola, jossa kokit valmistavat ruokaa asiakkaiden silmien edessä.

– Meillä on sekä lähiruokaa että lähikokkausta. Tämä on maamme ensimmäinen kauppa, jossa ravintola on myymälän sisällä. Täällä valmistuu aterioita aamupalasta á la carteen, joita asiakas voi nauttia kaupassa viinin kanssa tai viedä kotiinsa.

Hevi on vaikuttava osa kauppaa ja sille on annettu pinta-alaa 650 neliötä.

– Kaikillahan hevi on painopisteenä, mutta meillä se on vain komiampi. Vesimelonia tuotetaan jo Nurmossakin, naurahtaa Matti ja rientää laskemaan tomaattiesittelystä kotimaiset tuotteet, joita on 18 ja vain yksi luumutomaattituote on ulkomaista.