Myynnin kasvua SalaattiMestarin vitriinillä

 

K-Supermarket Toppilassa, Oulussa, on viime vuosina panostettu erityisesti salaattivalikoiman monipuolistamiseen. Panostus on näkynyt salaattien myynnin kasvussa, joka on ollut huimaa. Vuonna 2017 tuoteryhmän myynti kasvoi jopa 80 % ja vuoden 2018 kahdella ensimmäisellä vuosineljänneksellä kasvua tuli 55 %.

Samuli Turkka

Herkkutorin vastaava Samuli Turkka, kertoo että salaatti on tullut jäädäkseen oululaisten ostoskoreihin. Erityisesti SalaattiMestarin tapaisia pisteitä, joissa salaatin voi koota omien mieltymystensä mukaan, löytyy tätä nykyä melkein jokaisesta kaupasta.

Fresh kertoo tiedotteessaan, että Samulin mukaan asiakkaat kokeilevat mielellään uusia makuja salaateissa ja tähän kysyntään Freshin SalaattiMestari-tuotteet vastaavat hyvin. Toppilassa SalaattiMestarin valikoimaa muutetaan viikoittain tarjonnan peruspohjan pysyessä samana.

Freshin SalaattiMestarissa on uusia ominaisuuksia.

Uudessa vitriinissä monia hyviä ominaisuuksia

Uuden kokeileminen sai Samulin innostumaan myös SalaattiMestarin uudesta vitriinistä, joka on ollut käytössä kaupassa alkukesästä 2018 alkaen.

– Kun Freshiltä sitten tarjottiin meille tätä vaihtoehtoa, niin halusin heti ensimmäisten joukossa tarttua tilaisuuteen.

– Mielenkiintoni herätti erityisesti se, että ovet aukeavat tässä mallissa sivulle. SalaattiMestarin vitriini on ensimmäinen järkevä kaksiovinen järjestelmä itsepalvelusalaateille, Turkka kertoo.

Ei yhtä tyypillistä asiakasta

Vaihto avovaunusta vitriiniin herätti asiakkaissa aluksi kysymyksiä, mutta varsin pian asiakkaat ottivat uuden vitriinin omakseen. Erityistä kiitosta asiakkailta saa uuden vitriinin entistä parempi siisteys sekä elintarvikehygienia, Samuli kertoo. Lisäksi hän on tyytyväinen siihen, miten hyvin uusi esillepano herättää asiakkaiden huomion ja kutsuu kokeilemaan.

Ruuhka-aikoina vitriinillä käy asiakkaita jonoksi asti, mikä kertoo SalaattiMestarin tuotteiden suosioista. Samulin mukaan läheisiltä rakennustyömailta tullaan usein ostamaan lounasta ja välipalaa, mutta tasainen asiakasvirta jatkuu koko päivän ajan.

– Ei ole yhtä tyypillistä asiakasta, joka ostaisi SalaattiMestarin tuotteita. Salaatti maistuu ihan kaiken ikäisille, niin nuorille opiskelijoille, työpaikan lounastuntilaisille kuin myös jo eläkepäiviään viettäville.

Hyvä esillepano nostaa myyntiä

Samuli on ollut tyytyväinen SalaattiMestarin uuteen vitriiniin. Hänellä on myös siihen hyvä syy, nimittäin SalaattiMestarin tuotteiden menekki on kasvanut K-Supermarket Toppilassa karkeasti arvioiden jopa 30 % vuoden 2018 aikana.

Hänen mukaansa osasyy menekin kasvuun on varmasti uudessa vitriinissä, joka kiinnittää asiakkaiden huomion kaupassa. Tärkeänä myyntivalttina Samuli pitää myös laadukasta valikoimaa, joka houkuttelee asiakkaita kokeilemaan uusia makuja.

– Tänä päivänä jos haluaa erottua muista salaattien tarjoajista, niin silloin täytyy pystyä tarjoamaan jotain, mitä muilla ei ole. SalaattiMestarin uusi vitriini erottuu edukseen joukosta, mutta kyllä loppupeleissä se on tuotteet, jotka ratkaisevat ostaako asiakas vai ei.

Erottavat kilpailutekijät

SalaattiMestarin asiakaspalvelupäällikkö Tom Esselström on tyytyväinen uuden vitriinin vastaanottoon, sillä pilotointivaihe on ohi ja uusi vitriini löytyy jo kaupoista ympäri Suomea.

– Kyllähän meidän asiakkaat vakuuttaa loppupeleissä meidän laadukkaat tuotteet, mutta yhtään ei haittaa se, että olemme ainoa täysin suomalainen firma, joka tarjoaa salaattibaari konseptin.

– Fresh valmistaa tuotteensa omilla tehtaillaan Suomessa ja ne toimitetaan asiakkaille tuoreena, ei pakasteina.

–Suurimmalla osalla SalaattiMestarin tuotteista on Avainlippumerkki, eli näillä valinnoilla voi asiakas ja kuluttaja tukea suomalaista työtä, Tom summaa. – Jopa vaunumme on valmistettu Suomessa.