Suomalainen RELEX kasvaa kohisten kaupan logistiikan opimoijana

Kokonaisvaltaisia vähittäiskaupan ja toimitusketjun suunnittelun ratkaisuja kehittävä RELEX Solutions hyväksyi 175 miljoonan euron vähemmistösijoituksen TCV:ltä. TCV on yksi maailman suurimmista teknologia-alan kasvuvaiheen yritysten pääomasijoittajista. TCV on sijoittanut teknologia-alan johtaviin yrityksiin, kuten Airbnb, Facebook, Netflix, Splunk, Spotify, WorldRemit ja Zillow.

RELEXin avulla yritykset voivat parantaa kilpailukykyään tarkan ennustamisen ja täydentämisen, räätälöityjen valikoimien, sekä optimoidun tilan käytön ja työvoimasuunnittelun avulla. RELEX on jatkuvasti ylläpitänyt 50 prosentin vuosittaista kasvuvauhtia ja houkutellut asiakkaakseen johtavia brändejä maailmanlaajuisesti, kuten S-ryhmä, Lumene, Atria, Apetit, Stockmann,Coop Denmark, Rossmann ja WHSmith. Helsingissä sijaitsevan pääkonttorin lisäksi RELEXillä on toimistoja Pohjois-Amerikassa ja useissa Euroopan maissa. Yhtiön tavoite on kasvaa alallaan maailman suurimmaksi.

Tammikuussa ilmoitettiin, että Ruotsin johtava päivittäistavarakauppa ICA Sverige optimoi toimitusketjuprosessinsa RELEXin avulla. Uudistuksen tavoitteena on parantaa yhtiön ennusteita ja täydennystä. ICA Sverige on Ruotsin johtava päivittäistavarakauppa 1300 myymälällä ja 36% markkinaosuudella.

RELEX aikoo hyödyntää TVC:n sijoitusta menestyksekkään kasvun edistämiseen. Yhtiön perustajat, Mikko Kärkkäinen, Johanna Småros ja Michael Falck, näkevät lisärahoituksen keinona mullistaa vähittäiskaupan suunnittelua. Kaikki kolme perustajaa jatkavat yrityksen johtotehtävissä, määrittäen yrityksen strategian ja suunnan, ja pysyvät merkittävinä osakkaina. RELEXin aikaisempi sijoittaja Summit Partners jatkaa yhtiön osakkaana ja pysyy sen hallituksessa.

– Vähittäiskaupan ja toimitusketjun suunnittelun kehitystä on hidastanut organisaatioiden siiloutuminen ja teknologian integroinnin rajoitukset, toteaa RELEXin toimitusjohtaja Mikko Kärkkäinen.

– Tavoitteenamme on muuttaa sitä, miten koko ala toimii, ohjaamalla yrityksiä kohti entistä yhtenäisempää suunnitteluprosessia. Sijoituksen avulla tulemme nopeuttamaan tuotekehitystä, palkkaamaan merkittävästi lisää teknologiaosaajia, kehittämään organisaatiotamme, sekä panostamaan entisestään esimerkiksi vähittäiskaupalle hyödyllisten koneoppimisen ja tekoälyn ominaisuuksien kehittämiseen.

Retail Logistics Excellence – RELEX Oy liikevaihto oli 26,3 miljoonaa euroa 2017 ja työllisti 322 henkilöä. Liikevaihto nousi 42,5 prosenttia. Tilikauden tulos oli -4,9 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti oli -19,3. Yhtiön omavaraisuusaste oli 77,8 prosenttia.