Hyönteisruokaa kehittävälle Entikselle rahoitusta

Hyönteisruokaa kehittävä, kaupallistava ja brändäävä Entis on kerännyt 200 000 euron rahoituksen. Sijoitus käytetään elokuun lopussa julkistettavan uuden tuoteperheen kaupallistamiseen ja kansainvälistämiseen.

– Elokuun lopussa julkistettava uusi tuoteperheemme omaa laajan kansallisen ja kansainvälisen potentiaalin. Olemme innoissamme siitä, että saimme mukaan kokeneita ja merkittäviä yksityisiä sijoittajia. Rahoituksen turvin pystymme aloittamaan uuden tuotteemme kansainvälistämisen, minkä lisäksi tulemme vahvistamaan Sirkkasmoothie- sekä Sirkkasuklaa -tuoteperheidemme asemaa markkinoilla, toteaa Entiksen Samuli Taskila.

200 000 euron rahoituskierros on hyönteisruokaa kehittävän Entiksen ensimmäinen. Mukana sijoittajina ovat turkulaiset sijoitusyhtiöt Aboa Advest Oy, Aura Pääomasijoitus Oy, Monttu Ventures Oy sekä Sofokus Push Oy. Lisäksi sijoittajiin lukeutuvat Peter Seligsonin hallinnoima sijoitusyhtiö Hercculia Oy, Laiterä Consulting Oy sekä sijoitusyhtiö SilentQuote Oy.

– Entiksessä yhdistyy vahva kasvupotentiaali – tiimi on osaava ja sitoutunut sekä tuotteen vaikuttavuus on suuri. Ruokatrendit muuttuvat ja hyönteisruoka on tulevaisuutta, sillä hyönteisten kasvatus tuottaa huomattavasti vähemmän kasvihuonepäästöjä normaaliin lihantuotantoon verrattuna. Entis sopiikin portfolioomme enemmän kuin hyvin, tiivistää lead-investorina toimineen Aboa Advestin toimitusjohtaja Timo Ketonen.