Schetelig Oy:n toimitusjohtajaksi on 12.4.2012 nimitetty Pasi Hakkarainen, joka jatkaa myös hallituksen jäsenenä. Viimeiset yhdeksän vuotta. hän on toiminut Oy Ansari-Yhtymän toimitusjohtajana, jossa hän jatkaa edelleen.
Pasi Hakkarainen tuli konsernin tuotantolaitoksen Oy Ansari-Yhtymän palvelukseen 1980-luvun alussa toimien aluksi tuotannon eri tehtävissä. Lyhyen poissaolojakson jälkeen 1990-luvun lopulla Pasi nimitettiin Schetelig Oy:n myyntipäälliköksi. Hän hoiti tätä tehtävää noin kymmenen vuotta ja toimi muutaman vuoden kuluttua myös Oy Ansari-Yhtymän toimitusjohtajana.
Hänen edeltäjänsäJari Virrankoski on tänään jättänyt tehtävänsä Schetelig Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä.
Schetelig Oy on osa suomalaista perheyhtiötä Schetelig-konsernia, johon kuuluu 11 yhtiötä 9 maassa. Henkilökuntaa konsernissa on 330 ja liikevaihto noin 60 miljoonaa euroa.